Kalenteri

  • 06
    06.Joulukuu.Perjantai

    18:00 -16:00
    2019.12.06-2019.12.08

    Jokainen meistä on lapsena ollut sidoksissa perheeseen ja sukuun. Meidän juuret, mahdollisuudet ja rajoitukset ovat syntyneet tämän perheen ja suvun pohjalta. Perhekonstellaation avulla voimme paljastaa sukuun kätkeytyneitä traumoja ja vuorovaikutussuhteita, jotka sitovat meidät suvun kohtaloon.

    Perheemme energiakentät ovat vaikuttaneet meihin syvästi. Syvin kerros meissä on liittymisen tarve, lapsen sokea rakkaus. Tämän voimakkaan sokean rakkauden seurauksena lapsi sitoutuu vanhempiensa kohtaloon ja kantaa heille kuuluvia taakkoja kuten syyllisyyttä, paheksuntaa ja pelkoja. Lapsi voi myös toteuttaa kuolleiden ja poissuljettujen perheenjäsenten kohtaloa jopa siihen pisteeseen saakka että luopuu omasta elämästään.

    Sen sijaan että liikkuisimme eteenpäin elämässämme, toistamme perheemme tapoja. Arvottomuuden tunne, kyvyttömyys luoda terveitä ihmissuhteita tai vaikeus menestyä elämässä ovat osa arkeamme. Ihmettelemme mikä on esteenä hyvinvoinnillemme, emmekä huomaa että osa energiastamme on yhä lukkiutunut lapsuuden kokemuksiin. Konstellaatiotyössä tuomme ymmärrystä ja tietoisuutta  näihin suvun sisäisiin ihmiskohtaloihin. Kun pystymme hyväksymään sen mitä on todella tapahtunut, jopa kipeimmät kokemukset, parantuminen voi alkaa.

    Kurssilla luodaan kuva perheestä eli “ konstellaatio”. Siinä perheen ihmissuhteet ja roolit selkeytyvät. Osallistujat voivat nähdä miten nämä perheen ratkaisemattomat dynamiikat ovat vaikuttaneet heihin aina lapsuudesta tähän päivään saakka. Tietoisuuden ja ymmärryksen myötä paranemisprosessi voi alkaa. Voimme kunnioittaa omaa ja sukumme lähtökohtaa ilman että meidän täytyy enään  toteuttaa sukumme kohtaloa. Voimme jättää suvun odotukset taakse ja ottaa oman elämämme ohjat käsiimme.

    Dwari on työskennellyt terapeuttina yli 30 vuotta. Hän opiskeli ensin hengitysterapiaa kolme vuotta Berliinissä ja myöhemmin rebirthing työskentelyä, primaaliterapiaa, tantraa ja perhekonstellaatiota. Tavattuaan Oshon 1977 hänen elämänsä suuntautui kohti meditaatiota. Hän opettaa Osho diamond breath hengitysterapiaa ja perhekonstellaatiota meditaatiokeskuksissa ympäri maailmaa.

    Kurssin aikataulu

    Kurssi alkaa torstaina klo 18:00 ja päättyy sunnuntaina klo 16:00.

    Hinta ja ilmoittautuminen

    Katso ilmoittautumisohjeet kohdasta ilmoittautuminen.
    Dwari ehtii tehdä 14 henkilökohtaista konstallaatiota. Jos haluat oman konstallaation hinta on 380€. Muille osallistujille 320€.
    Voit maksaa kurssin myös kahdessa erässä, ensimmäinen erä on 200€.
    Hinta sisältää täyshoidon.

    Early bird -hinta 350€ omalla konstallaatiolla ja muille osastujille 290€ jos maksat 31.10.2019 mennessä!

  • 08
    08.Joulukuu.Sunnuntai

    19:00 -17:00
    2019.12.08-2019.12.15

    Syvähengitys voi olla avain hyvään oloon, kun tunteet ovat jumissa, olo on epämääräisen ahdistunut tai on vain kaipaus täydempään ja spontaanimpaan elämään. Useimmat meistä osaavat syntymänsä jälkeen hengittää syvään. Se onnistuu luonnostaan. Vauvan koko keho hengittää. Monet lapsetkin hengittävät vielä luonnollisesti, mutta mitä enemmän vuosia kertyy sen pinnallisemmaksi hengitys käy. Traumaattiset kokemukset ja vastoinkäymiset, joita emme kykene käsittelemään, kertyvät kehoon jännityksiksi, jotka kaventavat elintilaamme. Kadotamme kyvyn olla spontaaneja ja hengittää luonnollisesti.

    Syvähengitys on avain takaisin luonnolliseen hengitykseen. Kun lähdemme hengittämään syvästi, esiin nousee tiedostamattomana olleita asioita kuten muistoja, pelkoja ja monenlaisia tunteita. Päästäksemme eteenpäin meidän tulisi mennä tunnetasolla vanhoihin tilanteisiin ja kohdata ne uudestaan. Tämä avaa mahdollisuuden parantumiselle. Ihminen on kuin sipuli: hengittämisen avulla mennään kerros kerrokselta entistä syvemmälle.

    Pyrimme usein ratkaisemaan ongelmia kaventamalla hengitystämme. Pinnallinen hengitys suojaa vaikeilta tunteilta. Samalla myös mukavien tunteiden skaala kaventuu. Hengitämme vähemmän ja elämme vähemmän. Syvästi hengittävä ihminen elää täysin palkein. Luonnollisesti hengittävä ihminen ei voi olla masentunut, koska tunteiden koko kirjo on käytössä. Silloin ihmisessä kaikki virtaa. Hengitysryhmissä nauretaan paljon, vaikka käsitellään myös kipeitä kokemuksia. Kaikki ihmisen psyykeeseen liittyvä on myös absurdia ja jopa hullunkurista. Luonnollinen hengittäminen tuo elämään iloa, tilaa ja vapautta.

    Hengitysterapeuttikoulutus

    Syvä tietoinen hengitys parantaa kykyä rentoutua ja nauttia elämästä. Tässä koulutuksessa opimme työskentelemään hengityksen ja kehon energian kanssa. Opit erilaisia terapeuttisia, hypnoottisia ja meditatiivisia hengitystekniikoita, jotka tukevat sisäistä muutostasi. Kehotietoisuuden kautta juuresi kasvavat syvälle maahan ja sielusi nousee lentoon.

    Opit terapeuttista transsi-hengitystä, vitaalisuutta lisäävää hengitystä ja tietoista hengitystä. Saat kosketuksen unohdettuun energiaasi ja pystyt sopeuttamaan sen elämääsi ilman, että sinun tarvitsee tukahduttaa sitä. Koulutus auttaa sinua ymmärtämään hengityksen ja energian virtausta ja transpersoonallisia kokemuksia. Yhdistämme hengitystyöskentelyyn kraniosakraalista tasapainotusta. Se tasapainottaa hermostoa, rentouttaa ja parantaa. Jokaisessa koulutuksen osassa lisäämme tätä vahvaa työskentelyä.

    Opit stressin purkamista, kokonaisvaltaista parantumista ja koet sisäisen muutoksen. Tämän kaiken avulla opit tukemaan toisia ihmisiä ottamaan raikkaan hengityksen elämäänsä. Koulutuksessa on kolme osaa, joista kukin keskittyy yhteen alueeseen.

    Osa 2 ”Syntyen rakkauteen”

    Opit käyttämään hengitystä parantamaan syntymästä johtuvaa stressiä, traumaa tai ahdistusta. Opit laajentamaan hengityksen vatsaan ja edelleen osaksi lantiota. Tämä avaa seksuaalisen energiasi virtausta. Työskentelemme ratkaisemattomien äitikysymysten parissa. Saat myönteisiä kokemuksia rakkaudesta ja läheisyydestä. Opit tulemaan ”ulos elämään” ja alat kasvattamaan sisäistä luottamusta ja harmoniaa.

    DWARI: 
    Dwari on työskennellyt terapeuttina yli 30 vuotta. Hänen erityisalueita ovat mm. perhekonstellaatio-, syvähengitys-, trauma-, primaali-, tantra- ja energiatyöskentely. Tavattuaan Oshon 1977 hän yhdisti työhönsä meditaation. Hän toimii kouluttajana kansainvälisessä Hengitysterapeutti -koulutuksessa Italiassa ja työskentelee kansainvälisissä terapiainstituuteissa ympäri maailmaa. Hänen työskentelynsä ihmisten kanssa keskittyy sisäiseen muuttumiseen ja kokonaisvaltaiseen paranemiseen. dwari-lifeskills.net

    Aikataulu

    Kurssi alkaa sunnuntaina klo 19 ja loppuu sunnuntaina klo 17.

    Hinta ja ilmoittautuminen

    Katso ilmoittautumisohjeet kohdasta ilmoittautuminen.
    Kurssin hinta 1150€. Voit maksaa kurssin myös kahdessa erässä, ensimmäinen erä on 300€.
    Hinta sisältää täyshoidon.

    Early bird – hinta 1050€ kun maksat 30.9.2019 mennessä!