Paritantra 1.

5-7.1.2018

Paritantra 1. 5-7.1.2018

Tänä päivänä parina ja perheenä eläminen tuo käsille monenlaisia haasteita. Elämän intensiivisyys ja rajattomat mahdollisuudet ajavat meitä helposti eri suuntiin. Tantrakurssi on luotu tuomaan iloa, nautintoa ja syvempää kohtaamista parisuhteeseen, leikkimielisyyttä unohtamatta.
 Kurssilla Pragita ja Sudeva luovat rakastavan ja tukea antavan ilmapiirin jossa parit voivat rentoutua ja löytää uudenlaisen yhteyden. Löydämme uusia eväitä kumppanimme kohtaamiseen ja intiimiin elämään. Meille tantra on kehon nautintoa, rentoutumista ja herkistymistä monilla eri tavoilla ilman paineita ja vaatimuksia. Tantristen harjoitusten avulla opimme hyväksymään itseämme sellaisena kuin olemme, tuntevina ja seksuaalisina ihmisinä. Opimme rakastamaan ja kuuntelemaan omaa kehoamme. Tantra auttaa meitä nauttimaan itsestämme ja omasta energiastamme ja sen myötä myös kumppanistamme. Voimme saada tantran metodeista uutta ymmärrystä, nautintoa ja hyväksyntää arkeen ja parisuhteeseemme.

Kurssilla:

– löydämme uudenlaisen yhteyden kumppaniimme

– löydämme kykyä syvästi ravitsevaan intimiyteen

– käytämme hengitystä energisoimaan ja voimaannuttamaan elämäämme

– kuljemme kohti kehon ekstaasia

– haemme terveitä rajoja ja hyvää kommunikaatiota

Lue lisää Tantrasta.

Viikonlopun hinta on 320e / hlö sisältäen 
täysihoidon. Katso lisätietoja kohdasta ilmoittautuminen.

Voit saapua perjantaina 5.1. kello 17.00 alkaen, 17.30 syömme yhdessä päivällistä ennen ryhmän alkua. Ryhmä päättyy sunnuntaina 7.1. kello 17.00.

Sinkkutantra

12-14.1.2018

Tantraa sinkuille  – Kohti iloa ja nautintoa 12 – 14.1.2018

Sinkkutantrakursseilla voit tutustua itseesi ja seksuaalisuuteesi tantristen harjoitusten ja meditaatioiden avulla turvallisessa ympäristössä omia rajojasi kunnioittaen. Se on ihana mahdollisuus tutustua omaan kehoon, itseen ja jakaa kokemuksia muiden kanssa. Teemme harjoituksia nais-mies pareina aina eri ihmisten kanssa. Otamme kurssille saman määrän miehiä ja naisia.

Useimmilla meistä on syvä kaipaus intiimiin ihmissuhteeseen ja kehon nautintoon. Löytämällä
 hyväksyntää, ja rakkautta omaa itseä ja kehoamme kohtaan voimme luoda terveitä ja ravitsevia 
ihmissuhteita. Syvemmän ymmärryksen ja itsetuntemuksen myötä opimme tekemään valintoja jotka tuovat uudenlaista hyvinvointia elämäämme.

Kurssilla:

– herkistymme kaikille aisteille

– ystävystymme koko kehomme kanssa ja tulemme kokonaisemmiksi

– käytämme hengitystä energisoimaan ja voimaannuttamaan kehoamme

– löydämme kykyä syvästi ravitsevaan intimiyteen

– kuljemme kohti kehon ekstaasia

– haemme terveitä rajoja ja hyvää kommunikaatiota

– avaudumme antamaan ja vastaanottamaan sydämen paikasta

Lue lisää Tantrasta.

Viikonlopun hinta on 340e / hlö sisältäen
 täysihoidon. Vahvista paikkasi kurssille kohdassa ilmoittautuminen.

Voit saapua perjantaina 12.1. kello 16.00 alkaen, 16.30 syömme yhdessä päivällistä ennen ryhmän alkua. Ryhmä päättyy sunnuntaina 14.1. kello 17.00.

Kehtokoulu:

Vapaa Tie

19-21.1.2018

Kehto Koulu: Vapaa tie moduuli 9

19. – 21.1.2018

Kehto Koulu on nykyaikainen henkinen koulu, joka antaa voimaa ja rohkeutta tutkia itseä kokonaisena, elää tietoista arkea ja löytää oma tosi ääni. Kehto Koulun opetuksen keskiössä on Vapaa Tie koulutus- ja kasvuohjelma. Koulutus on syvällinen, niin psykologinen kuin henkinen matka omaan itseen ja yhteyteen toisten kanssa.

Paritantra 2.

26-28.1.2018

Paritantra 2. 26 – 28.1.2018

Tämä kurssi on suunnattu paritantra ykkösen käyneille pareille. Syvennämme yhteistä matkaa tutustumalla kehon energiakeskuksiin eli chakroihin. Opimme tunnistamaan energiakeskukset omassa kehossamme ja avaamme niitä erilaisten harjoitusten avulla. Kohtaamme kumppaniamme eri energiakeskuksista käsin. Tantriset harjoitukset auttavat meitä löytämään syvempää yhteyttä itseemme ja sen myötä myös kumppaniimme.

Tantrakurssi on luotu tuomaan iloa, nautintoa ja syvempää kohtaamista parisuhteeseen, leikkimielisyyttä unohtamatta.
 Kurssilla Pragita ja Sudeva luovat rakastavan ja tukea antavan ilmapiirin jossa parit voivat rentoutua ja löytää uudenlaisen yhteyden. Löydämme uusia eväitä kumppanimme kohtaamiseen ja intiimiin elämään.

Lue lisää Tantrasta.

Viikonlopun hinta on 320e/ hlö sisältäen täysihoidon. Katso lisätietoja kohdasta ilmoittautuminen.

Voit saapua perjantaina 5.1. kello 17.00 alkaen, 17.30 syömme yhdessä päivällistä ennen ryhmän alkua. Ryhmä päättyy sunnuntaina kello 17.00.

Intuitiiviset Parantajat

2-4.2.2018

Intuitiivisen hoitamisen koulutus 2 – 4.2.2018

Tämänhetkinen ryhmä on jo aloittanut, mutta seuraava ryhmä alkaa elokuussa 2018.

Koulutus on yhdistelmä henkisen kasvun matkaa ja intuitiivisen hoitamisen opiskelua. Sen perustana on tietoisen läsnäolon taidon syventäminen, intuition kuuntelun harjoittaminen sekä syvällinen itsetutkiskelu- ja kasvuprosessi. Koulutuksessa harjoitellaan intuitiivista energiahoitoa, jota voi käyttää itsensä ja läheistensä hoitamiseen. Osa tulee käyttämään koulutuksen antia ammatillisesti ja se soveltuu myös muun hoitotyön täydentäjäksi (esim.hierojat, psykologit, vyöhyketerapeutit) jokaisen omien valmiuksien ja kiinnostuksen mukaan.

Kouluttajana on psykologi Heli Heiskanen.

Koulutus kestää yhteensä noin 8-10 kuukautta ja rakentuu kuudesta lähijaksosta viikonloppuisin sekä niiden välissä kotitehtävistä, väliohjauksesta ja raportoitavista hoitoharjoituksista.

Seuraava ryhmä aloittaa elokuussa 2018.

Katso täältä koulutuksen nettisivut https://heliheiskanen.fi/koulutus/intuitiivisen-hoitamisen-koulutus/
Lisätiedot, esitetilaukset ja hakuohjeet heli.heiskanen/a/origonova.fi

Perhekonstellaatio

8-11.2.2018

Perhekonstellaatio Dwarin kanssa 8-11.2.2018

Jokainen meistä on lapsena ollut sidoksissa perheeseen ja sukuun. Meidän juuret, mahdollisuudet ja rajoitukset ovat syntyneet tämän perheen ja suvun pohjalta. Perhekonstellaation avulla voimme paljastaa sukuun kätkeytyneitä traumoja ja vuorovaikutussuhteita, jotka sitovat meidät suvun kohtaloon.

Perheemme energiakentät ovat vaikuttaneet meihin syvästi. Syvin kerros meissä on liittymisen tarve, lapsen sokea rakkaus. Tämän voimakkaan sokean rakkauden seurauksena lapsi sitoutuu vanhempiensa kohtaloon ja kantaa heille kuuluvia taakkoja kuten syyllisyyttä, paheksuntaa ja pelkoja. Lapsi voi myös toteuttaa kuolleiden ja poissuljettujen perheenjäsenten kohtaloa jopa siihen pisteeseen saakka että luopuu omasta elämästään.

Sen sijaan että liikkuisimme eteenpäin elämässämme, toistamme perheemme tapoja. Arvottomuuden tunne, kyvyttömyys luoda terveitä ihmissuhteita tai vaikeus menestyä elämässä ovat osa arkeamme. Ihmettelemme mikä on esteenä hyvinvoinnillemme, emmekä huomaa että osa energiastamme on yhä lukkiutunut lapsuuden kokemuksiin. Konstellaatiotyössä tuomme ymmärrystä ja tietoisuutta  näihin suvun sisäisiin ihmiskohtaloihin. Kun pystymme hyväksymään sen mitä on todella tapahtunut, jopa kipeimmät kokemukset, parantuminen voi alkaa.

Kurssilla luodaan kuva perheestä eli “ konstellaatio”. Siinä perheen ihmissuhteet ja roolit selkeytyvät. Osallistujat voivat nähdä miten nämä perheen ratkaisemattomat dynamiikat ovat vaikuttaneet heihin aina lapsuudesta tähän päivään saakka. Tietoisuuden ja ymmärryksen myötä paranemisprosessi voi alkaa. Voimme kunnioittaa omaa ja sukumme lähtökohtaa ilman että meidän täytyy enään  toteuttaa sukumme kohtaloa. Voimme jättää suvun odotukset taakse ja ottaa oman elämämme ohjat käsiimme.

Dwari on työskennellyt terapeuttina yli 30 vuotta. Hän opiskeli ensin hengitysterapiaa kolme vuotta Berliinissä ja myöhemmin rebirthing työskentelyä, primaaliterapiaa, tantraa ja perhekonstellaatiota. Tavattuaan Oshon 1977 hänen elämänsä suuntautui kohti meditaatiota. Hän opettaa Osho diamond breath hengitysterapiaa ja perhekonstellaatiota meditaatiokeskuksissa ympäri maailmaa.

Hinnat ja ilmoittautuminen

Voit varata paikkasi maksamalla kurssin hinnan (480e) tai ensimmäisen erän (200e) Elontulen tilille. Early bird hinta 450€ voimassa 31.12. asti! Hinta sisältää täysihoidon. Vahvista paikkasi kurssille kohdassa ilmoittautuminen.

Kehotyypit

12-19.2.2018

Body types koulutus Dwarin kanssa 12-19.2.2018 Matka kehotyypistä autenttiseen olemukseen 1

Kun selvität kehotyyppisi, se toimii sinulle resurssina todellisen olemuksesi säilyttämisessä. Koulutus on matkan tekemistä itseen ja samalla opettavainen prosessi niille, jotka työskentelevät ihmisten kanssa.

Usein stressaavissa elämäntilanteissa me kaipaamme yhteyttä autenttiseen olemukseemme ja meille luontaisiin ominaisuuksiin. Meillä kaikilla on kyky saavuttaa tämä yhteys. Silti toisinaan olemme jumissa tiedostamattomissa, tottumukseen pohjautuvissa käyttäytymismalleissa, jotka olemme oppineet jo varhain lapsuudessa.

Lapsena ehdollistuminen tapahtui niin kokonaisvaltaisesti, että se vaikutti meidän kehomme rakenteeseen. Se on heikentänyt energian virtausta tietyissä osissa kehoa. Olemme kasvaneet tiettyyn kehotyyppiin. Tällainen kehollinen kehitys on luonut tiukkoja uskomusmalleja myös psyykkeessämme ja olemme kehittäneet paljon hyvin rajoittavia käyttäytymismalleja. Meidän on tärkeää ymmärtää, että tämä ehdollistumisen vankila ei ole ollut pelkästään vankila. Sillä on ollut myös hyvin tärkeä tehtävä elämässämme. Kun olimme avuttomia ja riippuvaisia ulkopuolisesta avusta se suojeli meitä. Se oli tapa sopeutua joskus sietämättömiin tilanteisiin. Meidän täytyy tulla tietoisiksi siitä, että nämä selviytymisstrategiat ja puolustusmekanismit eivät ole enää tarpeellisia tässä hetkessä. Tietenkään emme voi muuttaa lapsuuttamme, mutta voimme muuttaa sen, miten se meihin vaikuttaa. Voimme vapauttaa kehomme, mielemme ja sielumme sen rajoituksista. Voimme olla enemmän huumorilla ja leikkisyydellä sitä mitä olemme. Voimme laajentua luovaan ja tietoiseen käyttäytymiseen.

Hinta ja ilmoittautuminen

Voit varata paikkasi maksamalla Kehotyyppi 1 -koulutuksen hinnan (1150e) tai ensimmäisen erän (300e) Elontulen tilille. Hinta sisältää koulutuksen ja täysihoidon. Maksamalla ensimmäisen erän koulutuksesta sitoudut maksamaan koko Kehotyyppi 1- koulutuksen.

 

Viiden eri lapsuuden kehitysvaiheen mukaisesti on olemassa viisi perus kehotyyppiä joihin lapsi voi kehittyä.

  1. Kontakti tyyppi (taipumus irtaantua kehosta ja tunteista, vaikeuksia tuntea kehoa ja ilmaista tunteita, usein taipumusta poikkeukselliseen luovuuteen)
  2. Tarve tyyppi (vaikeuksia olla yhteydessä oikeisiin tarpeisiin ja pelko ilmaista niitä. Vahva taipumus havaita toisten ihmisten tarpeita ja pyrkiä täyttämään niitä)
  3. Kontrolli tyyppi (pelkää intiimiyttä ja haavoittuvaisuutta, vaikea luottaa, että saa olla oma itsensä ihmissuhteissa, oppinut tapoja saada mitä haluaa paljastamatta itseään)
  4. Autonomia tyyppi (kyky sanoa ei ja asettaa rajoja täysin kadoksissa, eloisa energia ja suuri ilmaisu on pitänyt tukahduttaa, hyvin kärsivällinen ja hyvä tekemään kompromisseja)
  5. Rakkaus-seksuaalisuus tyyppi (suuria vaikeuksia yhdistää seksi ja sydän, oppinut olemaan itsenäinen ja itsevarma)

Tässä prosessissa tapahtuu syvää oppimista ja leikkisää itsensä löytämistä jokaisen kehotyypin kohdalla.

  • selvitä mitä kehotyyppiä olet
  • tutki mitä rajoituksia ja mitä resursseja se on antanut sinulle
  • selvitä millaisia uskomuksia eri kehotyypeistä on syntynyt
  • arvio uskomuksesi uudelleen, avaudu muutokselle ja uusille kokemuksille
  • tule tietoiseksi kehotyyppien mukana tulevista käytösmalleista
  • opi joustavia ja luovia käyttäytymismalleja
  • harjoittele energian lataamista kehoon
  • harjoittele energian ja tunteiden vapauttamista
  • opi jokaiselle kehotyypille sopivia meditaatioita

Käytämme kehollisia harjoituksia ja hengitystä apuna tällä muutoksen tekevällä matkalla. Trauma työskentely ja ohjatut meditaatiot tukevat uusien resurssien löytämisessä ja niiden tuomisessa jokapäiväiseen elämään. Gestalt työskentely ja ohjaus tukevat tietoisuutta laajentumaan totuttujen uskomusten ja käytösmallien ulkopuolelle.

Elämänpalo,

Henkinen Mehukkuus &

Todellinen Vahvuus

20-24.2.2018

Retriitti Aaro Löfin kanssa: Elämänpalo, henkinen mehukkuus & todellinen vahvuus 20-24.2.2018

Henkisten opetusten koskettelemalla ydinolemuksella on useita makuja. Elämänpalo, todellinen vahvuus, on yksi niistä.

Retriitin nimi kuvaa vaikutuksia joita tällä ydinolemuksemme ”laadulla” on meihin ja elämäämme. Kutsumme osaa punaiseksi, koska se saa veren virtaamaan, tuo esiin vahvuuden olla erillinen oma itse ja saa sydämemme pulppuamaan lämmöstä sitä kohtaan ja mitä ihmisenä haluamme. Myös rohkeus olla ja havainnoida itseä sekä elämää rehellisemmin kuuluu tämän olemuspuolemme lahjoihin.

Merkkejä tämän olemuspuolen puutteesta ovat mm.
– puristava ja kova, valheellinen vahvuus
– väsymys ja kokemus kehon heikkoudesta
– itsensä kadottaminen ihmissuhteissa
– intiimiyteen ja takertuvuuteen liittyvät haasteet
– ongelmat aggression kanssa, tai terveen aggression puuttuminen
– aloitekyvyn puute, tai puskevuus
– innostuksen ja intohimon puute
– ongelmat äiti -suhteessa ja sen ilmentymistä aikuiselämässä
– kyvyttömyys seisoa omien näkemysten takana

RETRIITIN TARKOITUS
on auttaa meidät tuntemaan ja ilmentämään tätä puoltamme avoimemmin. Yhtä tärkeää on kuitenkin sen psykologis- emootionaalisen materiaalin kohtaaminen, joka estää meitä olemasta kontaktissa ydinolemuksemme tähän osaan. Haluamme selvittää kokemuksellisesti miksi olemme tietämättämme valinneet sulkea tämä osan itsestämme. Retriitin ohjaa Aaro Löf.

Tästä tietoisuuden laadusta puhuvat myös opettajat, joiden viisaus näkyy retriitin opetuksessa:

To explore an example of working on psychodynamic issues, we can look at one of the presenting issues of the strength aspect. The issue might present itself as a difficulty with anger and aggression, as a stance of passivity and weakness. Exploring this issue may reveal a fear of aggression, which then may remind the soul of the anger she encountered in her early environment, in the person of her father or mother. Making the fear conscious and remembering its source will help the soul to access her own anger, since she is in reality no longer a child who must be passive in the face of the anger of the more powerful adult. Exploring the energy of this emotion can reveal its connection to strength. Anger turns out to be a distortion of essential strength; that is, the quality of strength becomes caught up in the emotion of anger, which is itself caught up in the self-image of being a child in relation to the parents. In this example, the soul was afraid to own up to her strength because of fear of her parents’ anger. So she abandoned and repressed her strength, and its resultant distortion, anger. Working through this issue opens the quality of strength in the soul. – A.H.Almaas

Confront life. Encounter life. Difficult moments will be there, but one day you will see that those difficult moments gave you strength because you encountered them. They were meant to be. – Osho

“Oh soul,
you worry too much.
You have seen your own strength.
You have seen your own beauty.
You have seen your golden wings.
Of anything less,
why do you worry?
You are in truth
the soul, of the soul, of the soul.” – Rumi

Retriitti järjestetään kurssikeskus Elontulessa, osoitteessa Merkiniementie 94, Lohja.

Aloitamme 20.2 kello 10.00 ja päätämme 24.2. kello 17.00.

Hinta (sis. majoituksen ja ruoat) 620€.

Ilmoittaudu täältä mukaan: https://aarolof.typeform.com/to/loAdZ5

Primaaliryhmä
25.2-4.3.2018

PRIMAALI RYHMÄ Premarthan ja Svarupin kanssa 25.2. – 4.3.2018

Primaali ryhmässä saat tilaisuuden matkustaa ajassa takaisin tutkiaksesi, mitkä kivuliaat tilanteet menneisyydessäsi vaikuttavat tapaan, jolla elät ja rakastat tänä päivänä. Se myös saattaa sinut takaisin useisiin positiiviisiin ja inspiroiviin hetkiin, joita olet jo elänyt, yksin ja toisten kanssa. Kun pystyt muistamaan kaikilla aisteillasi tilanteita, joissa tunsit itsesi rakastetuksi, nähdyksi, kuulluksi ja tuetuksi, näiden hetkien jäljet tulevat näkyviin. Niistä tulee resursseja. Tulet oppimaan, miten tuoda näitä resursseja menneisyyteesi ja muuttaa sitä, antaen parantumisen tapahtua myös nykyisessä elämäntilanteessasi. Systeemisi rentoutuu ja tulevaisuus avautuu.

Ero, jonka koemme sisäisten tuntemustemme ja sen välillä, miltä ajattelemme, että meidän pitäisi näyttää ulospäin, kaipaa parantamista. Sisällämme elää vieläkin lapsi, joka syntyi täynnä luonnollisia lahjoja, pursuen herkkyttää ja yhteyden tunnetta olemassaoloa ja ihmisiä kohtaan. Menneisyydessä lapsi ei ole tuntenut tulleensa tuetuksi todellisen luonteensa mukaisesti ja on siksi oppinut luopumaan siitä ja peittämään sitä jollain muulla. Tämä lapsi on elossa sisällämme ja toivoo, että olisimme rehellisiä itsellemme ja muille. Kun toivotamme tämän lapsen tervetulleeksi takaisin aikuisuuteemme muutos voi tapahtua: vihasta tulee myötätuntoa ja pelosta tulee luottamusta. Syvä ja intensiivinen tutkimus liikkuu ajassa taaksepäin ottaen yhteyttä aiempiin ongelmiin elämässä, kuten syntymään, raskauden aikaan ja hedelmöittymiseen. Se tarjoaa lisää erilaisia työkaluja ymmärtää ja vapauttaa kaikista tiedostamattomimpia kerroksia persoonallisuudestamme.

Tässä ryhmässä sinua tuetaan matkallasi, joka vie askel askeleelta ajassa taaksepäin, kehityksesi eri vaiheiden lävitse, palauttaen osia itsestäsi jokaisessa vaiheessa. Tulet kokemaan minkälaisia sääntöjä ja rooleja sinulle on säädetty ympäristösi toimesta ja miten ne ovat muovanneet sinulle valheellisen persoonallisuuden. Sinua tuetaan ilmaisemaan ja vapauttamaan vanhoja tunteita, jotka tukkivat elinvoiman virtauksen sinussa. Tulet tarkastelemaan perhetaustaasi syvyyden ja myötätunnon avulla, vieden keskeneräiset kokemukset loppuun. Parantamalla itsesi juurista pääset jälleen käsiksi luonnolliseen potenttiaaliisi ja voit juhlia keveyttä ja vapautta, jonka olet saanut takaisin, kun kantamasi vanha taakka on päässyt purkautumaan.

Hinnat ja ilmoittautuminen

Voit varata paikkasi maksamalla kurssin hinnan 980e (early bird -hinta 31.12. asti 900e) tai ensimmäisen erän (300e) Elontulen tilille. Hinta sisältää ruoan ja majoituksen. Lakanat meiltä 15e. Katso lisää kohdasta ilmoittautuminen.

Paritantra 1.

9-11.3.2018

 

Paritantra 1. 9-11.3.2018

Tänä päivänä parina ja perheenä eläminen tuo käsille monenlaisia haasteita. Elämän intensiivisyys ja rajattomat mahdollisuudet ajavat meitä helposti eri suuntiin. Tantrakurssi on luotu tuomaan iloa, nautintoa ja syvempää kohtaamista parisuhteeseen, leikkimielisyyttä unohtamatta.
 Kurssilla Pragita ja Sudeva luovat rakastavan ja tukea antavan ilmapiirin jossa parit voivat rentoutua ja löytää uudenlaisen yhteyden. Löydämme uusia eväitä kumppanimme kohtaamiseen ja intiimiin elämään. Meille tantra on kehon nautintoa, rentoutumista ja herkistymistä monilla eri tavoilla ilman paineita ja vaatimuksia. Tantristen harjoitusten avulla opimme hyväksymään itseämme sellaisena kuin olemme, tuntevina ja seksuaalisina ihmisinä. Opimme rakastamaan ja kuuntelemaan omaa kehoamme. Tantra auttaa meitä nauttimaan itsestämme ja omasta energiastamme ja sen myötä myös kumppanistamme. Voimme saada tantran metodeista uutta ymmärrystä, nautintoa ja hyväksyntää arkeen ja parisuhteeseemme.

Kurssilla:

– löydämme uudenlaisen yhteyden kumppaniimme

– löydämme kykyä syvästi ravitsevaan intimiyteen

– käytämme hengitystä energisoimaan ja voimaannuttamaan elämäämme

– kuljemme kohti kehon ekstaasia

– haemme terveitä rajoja ja hyvää kommunikaatiota

Lue lisää Tantrasta.

Viikonlopun hinta on 320e / hlö sisältäen 
täysihoidon. Katso lisätietoja kohdasta ilmoittautuminen.

Voit saapua perjantaina 9.3. kello 17.00 alkaen, 17.30 syömme yhdessä päivällistä ennen ryhmän alkua. Ryhmä päättyy sunnuntaina 11.3. kello 17.00.

Paritantra 1.

16-18.3.2018

Paritantra 1. 16-18.3.2018

Tänä päivänä parina ja perheenä eläminen tuo käsille monenlaisia haasteita. Elämän intensiivisyys ja rajattomat mahdollisuudet ajavat meitä helposti eri suuntiin. Tantrakurssi on luotu tuomaan iloa, nautintoa ja syvempää kohtaamista parisuhteeseen, leikkimielisyyttä unohtamatta.
 Kurssilla Pragita ja Sudeva luovat rakastavan ja tukea antavan ilmapiirin jossa parit voivat rentoutua ja löytää uudenlaisen yhteyden. Löydämme uusia eväitä kumppanimme kohtaamiseen ja intiimiin elämään. Meille tantra on kehon nautintoa, rentoutumista ja herkistymistä monilla eri tavoilla ilman paineita ja vaatimuksia. Tantristen harjoitusten avulla opimme hyväksymään itseämme sellaisena kuin olemme, tuntevina ja seksuaalisina ihmisinä. Opimme rakastamaan ja kuuntelemaan omaa kehoamme. Tantra auttaa meitä nauttimaan itsestämme ja omasta energiastamme ja sen myötä myös kumppanistamme. Voimme saada tantran metodeista uutta ymmärrystä, nautintoa ja hyväksyntää arkeen ja parisuhteeseemme.

Kurssilla:

– löydämme uudenlaisen yhteyden kumppaniimme

– löydämme kykyä syvästi ravitsevaan intimiyteen

– käytämme hengitystä energisoimaan ja voimaannuttamaan elämäämme

– kuljemme kohti kehon ekstaasia

– haemme terveitä rajoja ja hyvää kommunikaatiota

Lue lisää Tantrasta.

Viikonlopun hinta on 320e / hlö sisältäen 
täysihoidon. Katso lisätietoja kohdasta ilmoittautuminen.

Voit saapua perjantaina 16.3. kello 17.00 alkaen, 17.30 syömme yhdessä päivällistä ennen ryhmän alkua. Ryhmä päättyy sunnuntaina 18.3. kello 17.00.

Valon ja Värin Minifestarit

30.3-2.4.2018

Valon ja Värin Minifestarit Elontulessa + Sudeva 60v pe-ma 30.3 – 2.4.2018!

Pääsiäinen lähestyy ja Elontuli valmistautuu juhlimaan sitä !! Kutsu kuuluu kaikille sekä uusille että jo tutuksi tulleille eli hyppää rohkeasti mukaan !

ERITYISTÄ !!

Juhlimme pääsiäistä värin ja valon teemalla. Kutsumme sinua kaivamaan kaapista kaikkein värikkäimmät vaatteesi ja jos se ei sinua tyydytä niin katsele vaattekauppoja ja kirppareita sillä silmällä, pilke silmäkulmassa. Yllätä siis itsesi ja ystäväsi ja kokeile miltä tuntuu loistaa väreissä.

Maanantaina toisena pääsiäispäivänä 2.4. talo tarjoaa synttärilounaan, kakkukahvit ja rantasaunan niille, jotka haluavat tulla onnittelemaan ja moikkaamaan 60v Sudevaa. Ilmoitathan tulostasi synttärilounaalle ja kakkukahville viimeistään tiistaihin 27.3. mennessä jotta tiedämme varata ruoat

…eikä siinä vielä kaikki..

Erityistä ohjelmaa on tarjolla perjantai iltapäivästä maanantai iltaan. Luvassa on elävää musiikkia ja monen vetäjän voimin toteutettavaa ohjelmaa mm: Aum-meditaatio, Our Sacred Earth ym. sosiaalisia meditaatioita, Highway To Bliss – Bhajanit, Hengitysmatka karnevaalimeiningillä, Mini Mystinen Ruusu -meditaatio, Rantasauna avannolla ym. Tässä meilissä on alustava ohjelma, saatamme tarkentaa ohjelmaa vielä matkan varrella.

Tapahtuma on päihteetön. JUOVUMME ohjelmasta, ihmisistä ja keittiömme uskomattomista luomuksista.

Tule mukaan päiväksi tai useammaksi !! Voit osallistua ohjelmaan sillä intensiivisyydellä kun hyvältä tuntuu. Välillä voi olla ihana vaeltaa luonnossa ihmettelemässä kevään heräämistä.
Sänkymajoitustila on rajallinen, joten varaa paikkasi ajoissa !!

OHJELMA
Perjantaina 30.3 – Tullaan tutuiksi ja annetaan keholle ihanaaaaa
18.00 – 19.15 Sacred Earth -meditaatio, Prem
19.15 – 20.45 Päivällinen
20.45-22.00 Lempeää Kosketusta elävällä musiikilla

Lauantaina 31.3 – Tuuletetaan vanhat taakat ja herkistytään sydämen äärelle
8.00 – 9.15 ”Matka Sydämeen” aktiivinen aamumeditaatio höystettynä elävällä musiikilla, Sudeva
9.15 – 11.00 Aamiainen
11.00 – 14.00 Aum -meditaatio, Prem
14.00 – 17.00 Lounas, Rentoa hengailua / Päivänokoset
17.00 – 18.30 ” Love meditation” Prem
18.30-20.00 Päivällinen
20.00 – 22.00 Highway to Bliss Bhajans -lauluilta, Tea Ihalainen

Sunnuntai 1.4 – Juhlitaan valoa ja värejä
8.00 – 9.15 Chakra Hengitys -meditaatio
9.15 – 11.00 Aamiainen
11.00-14.00 Hengitysmatka karnevaalimeinigillä Sudeva, Pragita
14.00-16.00 Lounas, Rentoa hengailua / Päivänokoset
16.00-17.00 ”Wheel of Consent” Marina
17.00-17.30 Teetauko
17.30-19.30 Ritual Play, Marina
19.30- 21.00 Päivällinen
21.00- 23.00 Tanssibileet: Loista väreissä

Maanantaina 2.4.- Juhlitaan Elämää ja Sudevan synttäreitä
9.00 – 10.30 Aamiainen
10.30 – 14.30 Mini Mystinen Ruusu -meditaatio ja jakaminen, Pragita ja Sudeva
14.30 – 21.00 Sudevan 60v synttärilounas, kakkukahvit ja rantasauna mahdollisuus avannolla

HINNAT

Sunnuntaina talo tarjoaa synttärilounaan, kakkukahvit ja rantasaunan niille jotka haluavat tulla onnittelemaan ja moikkaamaan 60v Sudevaa.
Koko tapahtuma pe-ma: 280e / early bird 250e
pe 15.00 – la 17.00: 120e / early bird 100e
la 17.00 – su 17.00: 120e / early bird 100e
su 17.00 – ma 21.00: 120e / early bird 100e

HUOM ! Ota omat lakanat mukaan !! Lakanat meiltä 15e.
Sitoutumalla tapahtumaan 28.2 mennessä maksamalla tapahtuman saat early bird hinnan

RAHATON
Tuttu tunne Elontulessa !! Voit tulla talkoilemaan 6h päivässä ja muuten osallistua. Talkoopaikkoja on muutamille, joten varaa paikkasi pian !!

SAAPUMINEN
Voit saapua pe 30.3 klo 17.00 alkaen tai la,su klo 16.45. Pe, klo 17.45 ja la ja su klo 16.45 on uusille tulijoille pieni info, jossa kerromme talon tavat. Minimi osallistuminen tapahtumaan on 1vrk ja saapumisajat ovat edellämainitut.
Toivomme että sovit kimppakyytitarjoukset ja -pyynnöt tässä tapahtumassa: Värin ja Valon Minifestarit Pääsiäisenä Elontulessa . Joka päivä on tarvittaessa yksi nouto bussilta ( kts. kuljetuksen hinnat elontuli.fi) seuraavasti:
PE 30.3: Helsinki, Kamppi klo 15.55 (laituri 26, bussi Hki-Salo-Turku) – Saukkolan keskusta klo 16.55.
LA 31.3: Helsinki, Kamppi klo 14.30 (laituri 27) – Karjalohja, Päiväkummun pysäkki klo 16.15 (Huom! bussin vaihto Lohjalla / laituri 3).
SU 1.4: Helsinki, Kamppi klo 15.00 (laituri 28, bussi Hki-Somero) – Saukkolan keskusta klo 16.15.
MA 2.4: Takaisin Helsinkiin pääsee busiilla klo 17.27 Karjalohja, Päiväkumpu – Helsinki, Kamppi klo 19.25.

Huom! Jos tarvitset meiltä kyytiapua tulee siitä infota meitä viimeistään kahta vuorokautta aiemmin.

ILMOITTAUTUMINEN

Tarkista meiltä että tapahtumassa on tilaa ja
varaa paikkasi maksamalla tapahtumamaksu Elontulen tilille
Maksun saaja: Hyvän Olon Keskus Elontuli Oy
IBAN: FI50 5236 0420 1001 95
Pankki: Länsi-Uudenmaan Osuuspankki.
Meilaa tai tekstaa meille, kun olet maksanut (Sudeva 050 5834473, elontuli@elontuli.fi).

Laita maksun viestiin tapahtuman nimi ( = Pääsiäisen Minifestarit ) ja päivämäärät päivistä, joihin osallistut. Laita viestiin myös oma nimesi, jos maksaja on yritys tai eri kuin osallistuja. Maksu on sitova ja palautetaan vain sairaustapauksissa lääkärintodistusta vastaan.

Tapahtuma pidetään Elontuli -kurssikeskuksessa Karjalohjalla. Osoite on Merkniementie 94, Karjalohja (Lohja). Kartta löytyy osoitteesta elontuli.fi klikkaamalla etusivun otsikkoa: Näin löydät perille.

Muistathan ilmoittaa ruoka-aineallergiat meilaamalla ne meille viimeistään maanantaina 26.3 mennessä elontuli@elontuli.fi

Facebook tapahtumassa vetäjät voivat esitellä itsensä ja kertoa omista työpajoistaan !!

MUKANA VETÄJÄPORUKASSA OVAT:
Marina Kronqvist
Prem
Tea Ihalainen
Sudeva Huhtamäki
Pragita Teerisuo
Huippumuusikot !!

TYÖPAJAKUVAUKSET:

SACRED EARTH MEDITAATIO:
Tässä meditaatiossa juurrumme, maadotumme ja arvostamme Äiti Maata. Meditaatio sisältää tanssia, ravistelua, pienen hiljaisen hetken ja paljon lämpimiä kohtaamisia ja halauksia. Se herättää kehon ja virkistää mielen!

MATKA SYDÄMEEN- MEDITAATIO:
Nishant loi tämän kauniin meditaation jossa upea musiikki johdattaa meidät läpi meditaation. Ensin karmatanssi osassa saatamme loppuun kesken jääneitä asioita ja puramme kehosta turhia jännityksiä ilmaisemalla niitä sillä tavalla mikä meistä luonnostaan nousee. Toisessa vaiheessa annamme sydämelle vapaasti tilaa ilmaista itseään liikkellä ja äänellä. Viimeisessä vaiheessa istumme hiljaisuudessa.

AUM – MEDITAATIO
on vauhdikas ja voimakas tunneilmaisuun perustuva meditaatio, jossa on 14 eri vaihetta. Sukellamme kokemaan erilaisia tunteita ja teemme kehollisia harjoituksia, jotka auttavat meitä pääsemään paremmin kosketuksiin tunteidemme kanssa. AUM auttaa sinua näkemään selkeämmin kuka olet, kuinka rajoitat itseäsi ja miten haluat elää elämäsi.
Jos haluat osallistua AUM-meditaatioon, ilmoittauduthan ennakkoon: virpi.melleri@gmail.com tai 045 673 4846 / Premdipa. Osallistumisen edellytyksenä uusille tulijoille on pieni ennakkohaastattelu, joka tehdään mieluiten puhelimitse etukäteen.

LOVE MEDITATION
Rakkausmeditaatio sisältää lukuisia lempeitä sydäntä avaavia harjoituksia. Se tuo hymyn huulille ja sydämeen sekä opettaa kohtaamaan muut ihmiset avoimesti ja luottavaisesti.

HIGHWAY TO BLISS – BHAJANIT:
Laulamme ikivanhoja mantroja helpoilla melodioilla yhdessä muusikoiden säestämänä. Mantrat ja niiden laulaminen on vanha antautumisen harjoittamisen muoto. Tule kokemaan yhdessä, miten voit jakaa läsnäolosi laulujen kautta, laulaen, kuunnellen sekä tanssien. Illan ohjaajana Tea Ihalainen on laulaja-lauluntekijä, luontainen ryhmänohjaaja, jolla on kyky tuoda ihmiset yhteen ja luoda pyhä tila, jossa itsen ja toisen kohtaaminen helpottuu. Hän johdattelee piirin kauniisti ja mukaansatempaavasti äänellään korkeuksiin ja ykseyteen.

MYSTINEN RUUSU:
Oshon luomia viimeisiä terapeuttisia meditaatioprosesseja oli Mystinen Ruusu. Se koostuu nauramisesta, itkemisestä ja hiljaisuudesta. Kun ihminen kurottaa syvimpään olemukseensa, löytää hän ensin kerroksen naurua, sen jälkeen kerroksen surua ja kyyneleitä. Purkamalla näitä kerroksia kehosta voimme laskeutua syvään rauhaan ja hiljaiseen läsnäoloon. Mini Mystisessä Ruusussa on tunnin jakso naurua, tunnin jakso itkua, ja tunnin jakso hiljaisuutta.

SYVÄHENGITYKSESTÄ
Syvähengitys on löytöretki omaan kehoomme. Liikkuen ja hengittäen lähdemme energisoimaan kehoamme ja avoimin mielin tutkimaan kaikkea sitä, mitä mukanamme kannamme. Hyvässä hengityksessä pallea laajenee vapaasti vatsan suuntaan ja hieroo sisäelimiä. Happi ravitsee koko kehoa. Syvähengitys auttaa meitä purkamaan stressiä ja jännityksiä kehosta. Kun hengitys muuttuu aidosti syvemmäksi, elämä voi muuttua. Ihmisen on helpompi hyväksyä itsensä ja kehonsa sellaisena kuin se on. Se on oman inhimillisyyden hyväksymistä. Muutumme elävämmiksi. Itsetuntemuksen lisääntyessä voimme valita sellaisia asioita elämäämme, joita oikeasti rakastamme. Syvähengitys menee sitä kohti, mikä ihmisessä on totta.

RITUAL PLAY Voit lukea lisää osoittesta www.ritualplay.com

Tervetuloa viettämään ikimuistoinen Pääsiäinen kanssamme!
Lisätietoja elontuli@elontuli.fi, elontuli.fi, Pragita 050 5575563 ja Sudeva 050 5834473,

Mindfulness-retriitti

13-15.4.2018

Mindfulness-retriitti 13.-15.4.2018

Hiljainen mindfulness-retriitti antaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä, nähdä olennainen ja löytää voimavarasi. Se on hyvä tilaisuus uusiutua ja vahvistaa mindfulness-harjoitteluasi. Retriitti soveltuu jokaiselle, joka on kiinnostunut hyvinvoinnistaan ja elämänsä laadusta.

Aika:  13.-15.4.2018, pe klo 18:00 – su klo 16:00
Paikka:  Elontulen kurssikeskus, Merkniementie 94, Lohja

Uudistu, palaudu ja löydä paras itsestäsi
  • Kaipaatko elämääsi tilaa hengittää, rentoutua ja uudistua?
  • Haluatko vahvistaa kykyäsi nauttia elämästä täysipainoisesti?
  • Tahdotko syventää ja monipuolistaa mindfulness-harjoitteluasi?

Hiljainen mindfulness-retriitti antaa sinulle mahdollisuuden kaikkeen tähän. Hiljaisuudessa voit löytää parhaat voimavarat itsestäsi. Elimistömme ja mielemme voivat uusiutua ja löytää luonnollisen tasapainonsa. Retriitin aikana voimme myös tutustua tavallista syvemmin oman mielemme toimintaan sekä tunnistaa ajatus- ja tunnemalleja. Voimme silloin päästää irti siitä, mikä ehkä vielä estää parasta tulemaan esiin meissä.

Retriitin ohjelma koostuu ohjatuista harjoitushetkistä sekä hiljaisista meditaatio-osioista. Mindfulness-harjoituksista käytämme istumameditaatiota, kehomeditaatiota, kävelymeditaatiota sekä yksinkertaista joogaa, joka ei vaadi aiempaa kokemusta. Aikaa on myös omalle harjoittamiselle ja luonnosta nauttimiselle. Elontulen kurssikeskuksen kaunis ympäristö antaa hyvät puitteet hiljentymiselle ja katseen suuntaamiselle sisäänpäin.

Retriitti soveltuu sekä kokeneille meditoijille että harjoitteluaan vasta aloitteleville. On hyvä, jos olet hieman tutustunut mindfulness-, vipassana- tai zen-meditaatioon, tai johonkin vastaavaan meditaatiomenetelmään, mutta se ei ole välttämätöntä retriittiin osallistumiseksi. Retriitin aikana voit halutessasi varata keskusteluajan ohjaajan kanssa, jos haluat keskustella kokemuksestasi tai harjoituksestasi.

Retriitin ohjaa Antti-Juhani Wihuri, mindfulnessohjaaja CFM. Hänellä on 25 vuoden kokemus eri meditaatiomenetelmistä sekä pitkä kokemus meditaation ohjaamisesta. Hän osallistuu säännöllisesti myös pidempiin hiljaisiin meditaatioretriitteihin.

Kehtokoulu: Vapaa Tie

13-15.4.2018

Kehto Koulu: Vapaa tie 13-15.4.2018

Kehto Koulu on nykyaikainen henkinen koulu, joka antaa voimaa ja rohkeutta tutkia itseä kokonaisena, elää tietoista arkea ja löytää oma tosi ääni. Kehto Koulun opetuksen keskiössä on Vapaa Tie koulutus- ja kasvuohjelma. Koulutus on syvällinen, niin psykologinen kuin henkinen matka omaan itseen ja yhteyteen toisten kanssa.

Hengitysterapeutin-

koulutus

15-22.4.2018

Hengitysterapeutin koulutus moduuli 3: Matka elämän ytimeen 15-22.4.2018

Syvä tietoinen hengitys parantaa kykyä rentoutua ja nauttia elämästä. Tässä koulutuksessa opimme työskentelemään hengityksen ja kehon energian kanssa. Opit erilaisia terapeuttisia, hypnoottisia ja meditatiivisia hengitystekniikoita, jotka tukevat sisäistä muutostasi. Kehotietoisuuden kautta juuresi kasvavat syvälle maahan ja sielusi nousee lentoon.

Opit terapeuttista transsi-hengitystä, vitaalisuutta lisäävää hengitystä ja tietoista hengitystä. Saat kosketuksen unohdettuun energiaasi ja pystyt sopeuttamaan sen elämääsi ilman, että sinun tarvitsee tukahduttaa sitä. Koulutus auttaa sinua ymmärtämään hengityksen ja energian virtausta ja transpersoonallisia kokemuksia. Yhdistämme hengitystyöskentelyyn kraniosakraalista tasapainotusta. Se tasapainottaa hermostoa, rentouttaa ja parantaa. Jokaisessa koulutuksen osassa lisäämme tätä vahvaa työskentelyä.

Kolmannessa osassa pääset tutkimaan syvimpiä tiedostamattomia jälkiä ennen syntymääsi hengityksen avulla. Elämä kehittyy hengityksestäsi. Tietoisen hengityksen avulla kasvat seksistä rakkauteen, kehität terveitä ihmissuhteita, ja opit päästämään irti kuoleman prosesissa.

Opit stressin purkamista, kokonaisvaltaista parantumista ja koet sisäisen muutoksen. Tämän kaiken avulla opit tukemaan toisia ihmisiä ottamaan raikkaan hengityksen elämäänsä. Koulutuksessa on kolme osaa, joista kukin keskittyy yhteen alueeseen.

Hinta ja ilmoittautuminen

Voit varata paikkasi maksamalla koulutuksen hinnan (1150e) tai ensimmäisen erän (300e) Elontulen tilille. Hinta sisältää koulutuksen, täysihoidon jo ALV:in. Lue lisää kohdasta ilmoittautuminen.

Sex To Super-

consciousness

27-29.4.2018

Sex to Superconsciousness: Third Eye Chakra- viikonloppu 27-29.4.2018
 
Jos haluat oppia tuntemaan tantran tien, Sex to Superconsciousness viikonloput ovat sinua varten. Pääset kokemaan tantran eri ulottuvuuksia: rituaaleja, pari- ja yksilömeditaatioita ja – harjoituksia, tanssia ja hierontaa.

Kolmas Silmä Chakra 6 – viikonlopun aikana avaudumme korkeammalle viisaudelle, intuitiolle ja selvännäkijän kyvyillemme. Nämä lahjat ovat meissä kaikissa uinuvina mutta saamme herätettyä ne helposti kun antaudumme kosmisen tietoisuuden voimalle. Meditaation kautta opimme sulautumaan tyhjyyteen (void), sieltä nousee todellinen viisaus.

Sinulle selkeytyy kaiken kattava yhteys välillämme. Olet viisas ja omassa keskuksessasi. Elät levollisena ja tietoisena tässä läsnäolevassa hetkessä. Nerokkuutesi herää. Valaistumisen kokemus tulee valon välähdyksenä kun oikea ja vasen aivopuolisko yhdistyvät. Sisäinen maskuliini ja sisäinen feminiini sinussa yhdistyvät. Kun tuomme tätä valtavaa tietoisuutta ja viisautta jokapäiväiseen elämäämme, kaikki osa-alueet elämässämme näyttäytyvät pyhinä ja tarkoituksenmukaisina.

Kun chakra 6 on epätasapainossa: et ole tietoinen elämän valtavasta potentiaalista, unettomuus, kuolemanpelko, fobiat, psykoosi, täydellinen uupumus, stressi

Chakra 6 tasapainossa: olet intuitiivinen, mukana elämän sykkeessä, selkeät uni- ja valverytmit, selkeä suunta elämässä, orgasmin kokeminen jossa pääsee ajan ja paikan tuolle puolelle ja jossa tuntee kehon ja sielun yhtyvän. Parantajan ja meditoijan ominaisuudet nousevat esiin.

Viikonloppu pitää sisällään innostavia harjoituksia : shamaanimatkoja, tanssia, hengitystä, meditaatioita, tunneilmaisua, aistiharjoituksia, hierontaa, herättävää keskustelua ja rituaaleja, kaiken huipennuksena on Darkness – party, jossa tanssimme, teemme harjoituksia ja meditoimme pimeydessä!

Kurssille voit tulla yksin tai partnerin kanssa.
Voit tulla myös samaa sukupuolta olevan partnerin kanssa.
Pyrimme ottamaan kurssille yhtä paljon miehiä ja naisia, tasapainottaaksemme maskuliinista ja feminiinistä energiaa työskentelyssämme.
Kurssikieli on englanti (ja tarvittaessa suomi)

Sex to Superconsciousness on tutkimusmatka läpi 7 eri chakran. Voit hypätä mukaan matkalle missä tahansa vaiheessa, jokainen chakra viikonloppu on itsenäinen ja ainutlaatuinen tantrakokemus. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta chakroista, harjoitukset ovat hyvin käytännönläheisiä.
Kunakin viikonloppuna sukellamme syvälle yhden chakran ydinolemukseen ja avaamme siihen liittyvät opetukset. Kurssilla saatava kokemus ja ymmärrys auttaa meitä kehittymään henkilökohtaisella, seksuaalisella ja henkisellä matkallamme.
Kun energia virtaa tasapainoisesti chakroissa, elämästä tulee nautinnollista, löydämme luovuutemme, kommunikoimme selkeästi ja löydämme syvemmän yhteyden ihmissuhteissamme. Saamme käyttöön koko potentiaalimme. Elämästä tulee juhlaa!

Tämän koulutuksen on kehittänyt Mahasatvaa Sarita ja Tantra Essence team.
www.tantra-essence.com

Hinta: 350e , ruoka ja majoitus 140€, kurssi 210€ (sis Alv24%/ yrityksille +alv)
Early bird hinta 330e ( 140€+190€) 10.3 asti
Aika: 27-29.4.2018
Aloitamme ryhmän perjantai iltana klo 18.30 ja lopetamme sunnuntaina klo 17

Ilmoittautumiset ja tiedustelut:
kirsti@netlife.fi
Kirsti mobile: +358 40 535 2293

Kurssin vetäjät:

Kirsti Kuosmanen on tantranopettaja, psykoterapeutti, seksi-, rakkaus- ja parisuhde valmentaja sekä näyttelijä, jolla on vuosien kokemus opettamisesta ja henkisen kasvun tiestä. Hän haluaa työssään rohkaista ihmisiä löytämään oman voiman, luovuuden, vapauden sekä tien takaisin todelliseen autenttiseen itseen.
www.kirstikuosmanen.fi

Suta Guy Rawson on kokenut tantraopettaja, joka auttaa ihmisiä muistamaan ajattoman Olemuksensa erityisesti meditaation, musiikin, hieronatakokemusten kautta. Hän on erikoistunut tutkimaan pimeydessä meditoimisen ja olemisen parantavaa vaikutusta.
thedarknessexperience.com

Lämpimästi tervetuloa mukaan kurssille!

Paritantra 2.

11-13.5.2018

Paritantra 2 11-13.5.2018

Tämä kurssi on suunnattu paritantra ykkösen käyneille pareille. Syvennämme yhteistä matkaa tutustumalla kehon energiakeskuksiin eli chakroihin. Opimme tunnistamaan energiakeskukset omassa kehossamme ja avaamme niitä erilaisten harjoitusten avulla. Kohtaamme kumppaniamme eri energiakeskuksista käsin. Tantriset harjoitukset auttavat meitä löytämään syvempää yhteyttä itseemme ja sen myötä myös kumppaniimme.

Tantrakurssi on luotu tuomaan iloa, nautintoa ja syvempää kohtaamista parisuhteeseen, leikkimielisyyttä unohtamatta.
 Kurssilla Pragita ja Sudeva luovat rakastavan ja tukea antavan ilmapiirin jossa parit voivat rentoutua ja löytää uudenlaisen yhteyden. Löydämme uusia eväitä kumppanimme kohtaamiseen ja intiimiin elämään.

Lue lisää Tantrasta.

Viikonlopun hinta on 320e/ hlö sisältäen täysihoidon. Katso lisätietoja kohdasta ilmoittautuminen.

Voit saapua perjantaina 11.5. kello 17.00 alkaen, 17.30 syömme yhdessä päivällistä ennen ryhmän alkua. Ryhmä päättyy sunnuntaina kello 17.00.

Intensive Life Training
14-20.5.2018

”INTENSIVE LIFE TRAINING” Neerun kanssa 14 – 20.5.2018

Valmiina lähtöön …??

On aika katsoa elämäntyyliämme…paljastaa tavat ja selitykset, joilla jatkuvasti huijaamme itseämme…

On aika tehdä suursiivous  ”talossa”. Nyt tai ei koskaan on aika ottaa askel kohti tuntematonta, pelosta huolimatta…

On aika antaa mahdollisuus sille, mitä olemme aina niin kovasti kaivanneet emmekä ole löytäneet…

**”…AND THIS IS HOW LIFE IS…
SIMPLE, EASY AND JOYFUL ”**
– Neeru-

Intensive Life Training on matka avoimeen selkeyteen ja se koostuu neljästä eri elementistä:

TAPAAMISET NEERUN KANSSA (päivittäin)

Näissä tapaamisissa teemme syvää puhdistusta kaikesta siitä roskasta, joke estää meitä elämästä elämäämme vapaasti, täydessä selkeydessä. Jatkuvalla läsnäolollaan Neeru tukee osallistujia heidän voimakkaassa puhdistumisprosessissaan koko koulutuksen ajan.

KEHOLLISET AKTIVITEETIT

Liikutamme kehoamme vahvasti leikkimielisyyttä unohtamatta. Hengitämme syvälle keskukseemme poistaaksemme esteitä ja traumoja, jotka pidättelevät meitä elämästä elämäämme sen kaikessa yksinkertaisuudessa, helppoudessa ja riemukkuudessa.

AVOIN JAKAMINEN

Osallistujilla on mahdollisuus jakaa kokemustaan vapaasti ilman häpeää tai pelkoa.  Se on tapa seistä ”alasti” ja tulla nähdyksi täysin luonnollisena. Vapaa virtaus.

DETOX

  • digitaalinen detox: kaikki elektroniset laitteet poistetaan käytöstä koulutuksen ajaksi
  • fyysinen detox: teemme vahvoja kehollisia harjoituksia leikkimielisyyttä unohtamatta (kahdesti päivässä) ja nautimme terveellistä ja herkullista kasvisruokaa

Hinnat ja ilmoittautuminen

Voit varata paikkasi maksamalla kurssin hinnan (980e) tai ensimmäisen erän (200e) Elontulen tilille. Hinta sisältää ruoan ja majoituksen. Lakanat meiltä 15e. Katso lisää kohdasta ilmoittautuminen.

Neeru

Voit saada pienen maistiaisen katsomalla videon Neerun istunnosta www.youtube.com nimellä: Natural High Healing Festival meeting with Neeru. Lisää videoita löytyy youtubesta laittamalla hakukenttään: Shanto Amalia.

 

“Olen vain palveluksessa

kuten digeridoo,

totuus puhuu lävitseni.

Ja koettuani sen kaiken

tässä moniulotteisessa elämässä,

kaiken ilon ja kaiken kärsimyksen,

siitä paikasta

kohtaan ihmiset

pystyn tuntemaan heidät

ja ottamaan heitä kädestä…

Paritantra 2.

25-27.5.2018

Paritantra 2: 25-27.5.2018

Tämä kurssi on suunnattu paritantra ykkösen käyneille pareille. Syvennämme yhteistä matkaa tutustumalla kehon energiakeskuksiin eli chakroihin. Opimme tunnistamaan energiakeskukset omassa kehossamme ja avaamme niitä erilaisten harjoitusten avulla. Kohtaamme kumppaniamme eri energiakeskuksista käsin. Tantriset harjoitukset auttavat meitä löytämään syvempää yhteyttä itseemme ja sen myötä myös kumppaniimme.

Tantrakurssi on luotu tuomaan iloa, nautintoa ja syvempää kohtaamista parisuhteeseen, leikkimielisyyttä unohtamatta.
 Kurssilla Pragita ja Sudeva luovat rakastavan ja tukea antavan ilmapiirin jossa parit voivat rentoutua ja löytää uudenlaisen yhteyden. Löydämme uusia eväitä kumppanimme kohtaamiseen ja intiimiin elämään.

Lue lisää Tantrasta.

Viikonlopun hinta on 320e/ hlö sisältäen täysihoidon. Katso lisätietoja kohdasta ilmoittautuminen.

Voit saapua perjantaina 25.5. kello 17.00 alkaen, 17.30 syömme yhdessä päivällistä ennen ryhmän alkua. Ryhmä päättyy sunnuntaina kello 17.00.

Nidrá Yoga-viikonloppu

1-3.6.2018

Nidrâ Yoga viikonloppu 1 – 3.6.2018 Pe 18.00 – Su 16.30

Yogi Andre Riehl on opiskellut Joogaa vuodesta 1972; Hän on mm. Sri Ma Ananda Mayin ja Chandra Swami Udasinin oppilas. Hän oli myös läheinen ystävä Jiddu Krishnamurtin kanssa ja hän edelleen opettaa kansainvälisissä Krishnamurti- kokoontumisissa; Yogi Andre Riehl on Ranskan perinteisen joogaliiton puheenjohtaja; Joogaopettajien kouluttaja ja viiden Yoga-koulun perustaja Ranskassa; hän on myös kääntänyt kymmenkunta hengellistä teosta ja kirjaa sekä useita artikkeleita erikoislehdissä. Hän on osallistunut myös lukuisiin radio- ja televisio-ohjelmiin, ja hänet kutsutaan säännöllisesti kansallisiin ja kansainvälisiin joogakonferensseihin. Alun perin Ranskassa syntynyt André asui vuosia Himalajalla luostareissa, ennen kuin hän vietti useita vuosia Intiassa tutkien hengellisyyttä useiden tunnettujen opettajien ja erilaisten perinteiden keskuudessa.

Nidrâ tarkoittaa unen ja joogan ”unionia” sanskritissa. Nidrâ jooga on täysin suullinen perinne, joka kuuluu Tantriseen koulukuntaan, ja sen opit ovat kulkeneet opettajalta oppilaalle pääasiassa henkilökohtaisen ja suoran kokemuksen kautta. Sitä ei pidä sekoittaa Jooga Nidra rekisteröityyn tavaramerkkiin ™, jota käytetään yleisesti asana-harjoitusten lopussa rentoutumiseen, stressin lievitykseen ja detoxiin.. Nidrâ jooga tuo laajentuneen tietoisuuden tilan syventämällä kykyä rentoutua ja samalla kykyä keskittyä. On vaikea kuvitella olevansa keskittynyt ja rentoutunut samanaikaisesti. Menemällä hyvin syvään rentoutumisen tilaan tuo meille mahdollisuuden kokea täydellisen antautumisen tila, tila jossa voimme tietoisesti tarkkailla elämän liikettä sen syvässä merkityksessä. Nidrân opeissa elämää pidetään ikuisesti jatkuvana dynaamisena prosessina, jolla ei ole alkua eikä loppua eikä siten myös mitään päämäärää, joka voitaisiin saavuttaa. Opit kertovat selkeästi, että elämässämme on pyhä ulottuvuus, joka on meille täysin luonnollista ja joka jokaisella ihmisellä on jo luonnollisesti olemassa. Me emme voi saavuttaa sitä, mutta voimme vain ymmärtää, että se on jo olemassa. Nidrân ehdottaman lähestymistavan tarkoituksena ei ole muuttaa mitään (ei edes sisäistä elämäämme) vaan ”nähdä”, ”tarkkailla” ja tunnustaa se, minkä olemme jo syvemmällä tasolla aina tunteneet. Nidrâ Yoga on täydellinen hengellinen polku, jossa ei ole paikkaa taikauskoille, uskomuksille tai saavutuksille.

Nidrâ Yoga on henkinen harjoitus niille, jotka etsivät tasapainoa syvän rentoutumisen ja intensiivisen keskittymisen välille saavuttaakseen hiljaisuuden ja ilon tilan. Asioiden syvempi tarkastelu vaatii meiltä paljon avoimuutta, todellista halua kyseenalaistaa sekä selkeää mieltä. Näin voimme toivottaa tuntemattomatkin mahdollisuudet tervetulleiksi ratkaisuiksi. Tässä lähestymistavassa ei ole edistymistä tai kehittymistä. Viikonloppu koostuu teoreettisista luennoista, rentoutumisharjoituksista (maaten) ja keskittymisharjoituksista (istuen). Kurssikieli on englanti.

Hinta: 380€ (earlybird 340 euroa 28.2.18 saakka). Sis. Opetuksen, majoituksen ja
ruoan.

Ilmoittautumiset:

Karl +358(0)40–1951 973 kmiller@pt.lu Miska +358(0)40-5000717 miska.lietonen@gmail.com

 

Luottamus ja Elämälle Antautuminen-retriitti

13-17.6.2018

LUOTTAMUS JA ELÄMÄLLE ANTAUTUMINEN-RETRIITTI AARO LÖFIN KANSSA 13-17.6.2018.

Jos elämä on peli, jossa voi menestyä vain ymmärtämällä sen säännöt ja päämäärän henkisyyttä harjoittamalla, niin Luottamus ominaisuus, jonka tarvitset pelihahmollesi.

Luottamusta voi rakentaa kasvattamalla omaa uskoaan itseensä ja elämään, vaikkapa toistamalla lausetta ”minä luotan elämään.” Tämä ei ole kuitenkaan retriitin tarkoitus, sillä noiden sanojen toistaminen vie meitä vain tiettyyn pisteeseen saakka.

Retriitin tarkoitus on auttaa sinua löytämään kontakti sellaiseen sisäiseen voimavaraan, jonka pääosa ihmisistä on menettänyt pian syntymänsä jälkeen. Tuon voimavaran nimi on Luottamus. Se on konkreettinen energia ja substanssi, jonka voi tuntea, nähdä, kokea, maistaa, haistaa ja kokea. Ihan kuten mikä tahansa muukin tietoisuuden laatu.

Kun tuo laatu on meissä läsnä, se mahdollistaa sen, että antaudumme elämälle. Itsellemme, todellisuudelle ja tuota kaikkea ruokkivalle tietoisuudelle. Emme enää sano; ”luotan elämään,” vaan todella toimimme luottavasti. Kuten pieni lapsi. Eivät lapset muistuta itseään luottamisesta ennen luottamista, he vain luottavat.

Tiedät takuulla, että meissä on myös esteitä luottamukselle. Nämä esteet tulevat näkyvämmäksi, kun luottamus alkaa virrata meissä ja vaikuttaa meihin. Retriitillä työstämme yleisimpiä esteitä sen virtaamiselle meissä, jotta Luottamus alkaa vaikuttaa meihin ja mahdollistaa prosessin etenemisen. Olet erittäin tervetullut mukaan.

– A.Löf

ESIMERKKEJÄ TÄMÄN LAADUN PUUTTEESTA OVAT MM.

• aurinko paistaa muille mutta ei minulle
• en uskalla mukaan ”peliin”
• passiivisuus ja/tai mukavuuden tavoittelu
• päihtyneiden tilojen tavoittelu valoisuuden imitaationa
• viha hyvyyttä ja sitä elämää kohtaan, joka hylkäsi meidät (usein tämä asia on tosin piilotettu itseltämme)
• elämän merkityksen etsiminen sen elämisen sijaan
• elämästä etäälle jääminen ja minulla ei ole niin väliä -kokemus
• oman elinvoimaisuuden kieltäminen
• valheellinen luottamus, joka tuntuu näytelmältä
• maailma näyttäytyy egojen pelikenttänä, jonka ”luoja” on hylännyt

RETRIITIN TARKOITUS
on auttaa saamaan kontakti Luottamuksena tunnettuun tietoisuuden laatuun sekä työstämään niitä esteitä, jotka estävät sen virtaamisen meissä. Saat myös konkreettisia työkaluja sekä kasan opetuksia, joita harjoittaa arjessasi Luottamuksen syventämiseksi. Ammennettavaa riittää kuukausiksi retriitin jälkeenkin.

Työskentelytapa perustuu tietoisuuden lisääntymiseen. Käytämme toimivaksi todennettuja opetuksia ja menetelmisä apunamme, jotta näemme itsemme paremmin ja pystymme siten menestymään paremmin henkisyydessä, ihmissuhteissamme, työelämässämme ja elämän tarjoamissa haasteissa.

Toisinsanottuna, haluamme menestyä pelissä nimeltä elämä, samalla kun syvennämme ymmärrystä itsestämme tuon pelin luojana. Rakkautena, tyhjyytenä ja tietoisuutena, joka on todellisuuden ja itsemme perimmäinen olemus.

Retriitti alkaa 13.6 kello 10.00 ja päättyy 17.6 kello 17.00.

Hinta on 620€. Varaa paikkasi täältä: https://aarolof.typeform.com/to/EltKAw

Tanssityöpaja

21-24.6.2018

SOLSTICE – 5RHYTHMS® TANSSITYÖPAJA. Guillaume Laplanen kanssa
Live musiikkia  + Tanssia ja rituaaleja luonnossa
*
21-24.6.2018 

*Saadaksesi kaikki tiedot, seuraa tätä linkkiä
https://goo.gl/forms/VZnKQ8DzRfYEVyZV2
****

Aikomus:

Päivänseisaukset ovat voimakkaita kohtia vuoden kierrossa ja näiden ainutlaatuisten hetkien energeettiset ominaisuudet ovat tärkeitä luonnon kierrossa. Ihmisinä voimme avautua näille ominaisuuksille ja antaa niiden vahvistaa oman elämämme luonnollisia kiertoja ja transformatiivisia prosesseja.
Työpaja tulee olemaan aistiemme juhlaa ja eri elementtien tutkimista ulkona luonnossa.
Tämä on kutsu sinulle syleillä koko luonnollista olemustasi, toivottaen tervetulleeksi kaiken mitä nykyhetkeesi kuuluu, kunnioittaa kaikkia upeita lahjoja joita elämä tarjoaa ja herättäen sinussa impulssin ottaa kaikki merkitykselliset askeleet, jotka tahdot ottaa.

Syvennämme 5rytmin tanssiharjoitteluaupeiden livemuusikoiden tahdittamina ja laajennamme käsitystämme ajasta ja tilasta keräten niin paljon makua jokaisesta liikkeestä kuin mahdollista.
Tämä pitkä viikonloppu on omistettu tanssille, tutkimukselle, levolle ja yhteyden ottamiselle sinun todelliseen luontoosi.
Meillä on tanssi sessioita majesteetillisessa puisessa studiossa ja ulkona järven rannalla yhteydessä ympäröiviin luonnon elementteihin. Nuotio hetket, tanssi illan pimeydessä luonnossa ja sauna ovat myös osa matkaa!

Ohjelma:
Torstai:
16:30-18.00 saapuminen, asettautuminen taloksi, ilmoittautuminen
18-19.30 päivällinen
20:00 iltasessio

Perjantai:
Päiväntasauksen juhla

Lauantai:
Solstice Retriitti
Niitä, jotka varaavat vain Päiväntasausjuhlan pyydetään lähtemään aamiaisen jälkeen.

Sunnuntai
Solstice Retriitti
Loppu, tanssia halauksia ja hyvästit 16.00 mennessä.

Hinnat ja ilmoittautuminen

Hinnat:
Solstice – Päiväntasaus juhla: Torstai päivällinen – Lauantai sisältäen aamiaisen:

Teltta: 190e / 220e
Jaettu huone: Earlybird 220e / 250e

Koko retriitti:
Tämä koko seikkailu, matka yhdessä alkaa torstaina päivällisellä ja jatkuu sunnuntai iltapäivään saakka:

Teltta: Earlybird 390e / 410e
Jaettu huone: Earlybird 420e / 450e
Yksittäinen huone: Earlybird 525e / 555e

Earlybird 24.5.18. saakka!

Lämpimästi tervetuloa!

Syvän Levon
Meditaatioretriitti 24-28.6.2018

Syvän levon meditaatioretriitti 24-28.6.2018

Meillä on ilo järjestää syvän levon meditaatioretriitti neljättä kertaa Suomessa ja saada Jaya Ashmore tänne opettamaan!

Jaya (jayaashmore.org) on ohjannut meditaatioretriittejä eri puolilla maailmaa vuodesta 1999 kannustaakseen ihmisiä elämään hereillä. Jayan opetus ammentaa hänen monikymmenvuotisesta kokemuksestaan theravada-, zen- ja tiibetinbuddhalaisuudesta, advaita vedanta -perinteestä, joogasta, syväekologiasta ja uusista kehollisista lähestymistavoista. Muita vaikutteita ovat kristillinen perhetausta, pitkä ystävyys henkisiin harjoittajiin Intiassa ja 20 vuotta permakulttuurin ja japanilaisen hoitomuodon, jin shin jyutsun parissa. Suurimman osan aikuisikäänsä Jaya on asunut Intiassa ja asuu nyt Kataloniassa Koillis-Espanjassa.

bear sleeping_350cmyk

Jaya painottaa sopivan yrittämisen määrän ja vapauttavan oivaltamisen löytämistä ja suosittelee siksi nykyään syvän levon kautta tapahtuvaa meditaatiota. Siinä missä fyysinen lepo uudistaa kehoa ja mieltä, syvä lepo avaa lisäksi tien välittömään, ei-käsitteelliseen tietoisuuteen. Tämä elossa olemisen kokemus ruokkii luonnollista avautumista syvään meditaatioon, jossa vanha tottumusenergia purkautuu ilman pakottamiselle tyypillistä intensiivistä draamaa. Elämä ajatussisältöjen tuolla puolen tuo tilaa ilolle ja voimakkaille sisäisille liikahduksille, jotka todella muuttavat elämäämme.

Jaya ohjaa erinomaisesti eri meditaatiotekniikoita kuten tietoista läsnäoloa ja rakastavaa ystävällisyyttä, mutta korostaa jokaisen kykyä löytää itse tuntuma omaan polkuunsa.

Retriitti pidetään hiljaisuudessa. Meditaatio-ohjauksen lisäksi Jaya tarjoaa päivittäin opetuspuheen ja mahdollisuuden yksilötapaamisiin kanssaan. Kaikki opetus on englanniksi. Osallistujia kannustetaan kokeilemaan meditaatiota makuuasennossa, mutta myös istuminen käy hyvin. Ohjelmassa on lisäksi kävelymeditaatiota, työmeditaatiota, tietoista liikettä ja vapaaehtoista meditatiivista laulamista.

Retriitti sopii kaikille kokemuksen määrästä riippumatta; aiempaa kokemusta meditaatiosta ei tarvitse olla.

Retriitin perushinta on 190€ (ei sisällä mahdollisia lahjoituksia opettajalle ja järjestäjille), mutta on mahdollista maksaa myös vähemmän tai enemmän. Voit hakea retritiille täyttämällä hakulomakkeen ja maksamalla varausmaksun. Täältä löydät tarkemmat tiedot ja ohjeet ilmoittautumiseen.

Voit kysyä lisää osoitteesta opendharmafinland@gmail.com tai Tuulikki Hukalta (050 432 9241, ilmoittautuminen ja maksut) ja Reita Lounatvuorelta (050 573 5768, muut kysymykset).

Aiemmilta Open Dharma -retriittien osanottajilta:

“Oma harjoitukseni on muotoutunut useamman opettajan kautta, sisältäen sekä Open Dharma että Insight Meditation -opettajia. Voin lämpimästi suositella Open Dharman lähestymistavan kokeilemista! Itselleni se on tarjonnut syvän tavan avata kehoa, sydäntä ja mieltä; vapautusta liiallisesta tekemisestä ja suorittamisesta meditaatiossa; sekä luottamusta intuitiivisempaan tapaan ohjata harjoitustani ja elämääni, ja siihen, että voin antaa erilaisten prosessien tapahtua omalla painollaan. Itse rakastan Jayan syvää viisautta ja luovaa tapaa ohjata. Koen että olen oppinut häneltä uskomattoman paljon!”
– Anna Backholm, Suomi

Kun kuulin Jayan opetuspuheita ensimmäistä kertaa, hänen tapansa puhua kosketti sydäntäni, ei järkeäni. Osallistuin useille hänen retriiteilleen. Pikku hiljaa analyyttiset, ymmärtämään pyrkivät aivoni vaipuivat uneen. Jaya nimittäin suositteli makuuasentoa. Se oli minulle uutta. Olin tottunut istumaan ryhdikkäänä, analysoimaan, keskittymään, visualisoimaan ja tavoittelemaan selkeyttä. Makuuasennossa nukahdin. Pääni tuntui sekavalta. Mieli karkasi otteestani.
Muutaman päivän päästä, kun taas nousin syvästä levosta, maailma kuitenkin näytti erilaiselta. Valo tulvi kauniisti ikkunoista. Puut hehkuivat. Linnut lauloivat. Ja kaiken alla asui syvä hiljaisuus, jollaista en ollut ennen kokenut. Minussa värähteli koko maailma. Menin Jayan luo. Kysyin, onko tämä totta. – On, vastasi Jaya epäröimättä.
Kun olin päästänyt irti kontrollista ja jatkuvasta halustani ymmärtää, olin löytänyt jotain syvempää. Syvän, viisaan rakkauden. Jota ei voi hankkia eikä saavuttaa, vaan joka tulee esiin, kun antaudun elämälle.
   Sitä Open Dharma opettaa. Ei menetelmää, ei päämäärää. Lepää. Antaudu elämälle tässä ja nyt. Ole elämän käytettävissä.”
− Nanda, Hollanti

Hinta ja Lahjoitusperiaate

Retriitin perushinta on 190€. Tällä katamme opettajan matkakulut Suomeen, retriittikeskuksen vuokran ja retriitin ruokakulut. Haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden osallistua retriitille taloudellisesta tilanteesta riippumatta ja alennamme hintaa tarvittaessa. Jos tunnet, että retriitin perushinta on sinulle liian korkea, ota yhteyttä meihin osoitteessa opendharmafinland@gmail.com ja kerro, kuinka paljon voisit maksaa. Jos taas olet hyvässä taloudellisessa tilanteessa ja haluat tukea vähävaraisempia osallistujia, voit maksaa retriitistä perushintaa suuremman summan.

Opettaja tarjoaa opetuksensa ilman korvausta. Hän ei saa mitään retriitin osallistumismaksuista ja elää tämänkaltaisiin tapahtumiin osallistuvien ihmisten lahjoitusten varassa. Retriitin lopussa osanottajilla on mahdollisuus antaa lahjoitus opettajalle. Tämä mahdollistaa sen, että opettaja pystyy jatkossakin antamaan tällä tavalla, samoin kuin aiempien retriittien lahjoitukset mahdollistavat tämän retriitin. Retriitin lopussa on myös mahdollisuus antaa lahjoitus retriitin järjestäjille, jotka yhtä lailla tarjoavat palveluksensa vapaasti.

Ilmoittautuminen

Retriitille voi hakea täyttämällä hakulomakkeen ja maksamalla varausmaksun. Vahvistamme ilmoittautumisesi lomakkeen ja maksun saatuamme. Varausmaksu 40 € maksetaan Anita Lintulan tilille FI11 3939 0039 5630 28. Loppuosa retriitin hinnasta (perushinnan tapauksessa 150€) tulee maksaa viimeistään 17.5.2018 samalle tilille. Jos maksat tililtä, joka ei ole omalla nimelläsi, laitathan maksun viestikenttään nimesi.

Ne varatut paikat, joita ei ole maksettu eräpäivään mennessä, luovutetaan jonotuslistalla oleville. Mikäli osallistumisesi retriitille peruuntuu, pyydämme ystävällisesti ilmoittamaan asiasta meille pikimmiten, jotta voimme antaa paikkasi seuraavalle jonossa. Peruutustapauksissa varausmaksua ei palauteta. Jos peruutus tapahtuu ennen 17.5., palautamme kuitenkin loppuosan osallistumismaksusta. Jos peruutus tapahtuu 17.5. jälkeen, palautamme loppuosan osallistumismaksusta vain siinä tapauksessa, että saamme tilalle toisen osallistujan.

Lämpimästi tervetuloa kaikille!

Rakkaus

Ja

Luovuus

29.6.2018-4.7.2018.

Tänä kesänä on tarjolla ainutlaatuinen ryhmä, joka yhdistää kaksi kaunista ja voimakasta työskentelytapaa, Perhekonstellaation ja taideterapian Meeran tapaan. Yhdessä ne syventävät tietoisuuttamme, ymmärrystä itsestämme ja rakkaudesta. Samalla lisäämme kykyämme ilmaista todellista autenttista itseämme myös muille.

Kaksi kokenutta ja maailmanlaajuisesti tunnettua terapeuttia Svagito ja Kantu johdattavat meidät tälle matkalle kohti totuutta ja itseä.

Ensimmäinen osa ”Rakkaus, elämä ja kuolema” on 29.6.-1.7. ja sen ohjaa Svagito. Tutkimme syvällisiä elämän haasteita perheessä ja sukulinjassa perhekonstellaation avulla.

Toinen osa ”Syntynyt luovuuteen” on 2-4.7. ja sen ohjaa Kantu. Maalaamisen ja kehotietoisuuden kautta avaudumme luovuudelle.

Tapahtumapaikkana on Elontuli Kurssikeskus, joka sijaitsee kauniin luonnon keskellä Karjalohjalla noin 50 km Helsingistä.

Yhteishinta:
Early bird 690 €
Normaalihinta 1.6. alkaen 720 €

Hintaan sisältyy yöpyminen, ateriat ja materiaalit.

Lisätietoja: Pragita Teerisuo elontuli@elontuli.fi, Amita Riikka Lehti amita.riikka.lehti@gmail.com

Rakkaus,

Elämä

Ja Kuolema-

Perhekonstellaatio

29.6-1.7.2018

Rakkaus, Elämä ja Kuolema – syvempi ymmärrys elämästä perhekonstellaation avulla 29.6-1.7.2018. Ohjaajana Svagito Liebermeister.

Tämä ryhmä johdattaa meidät katsomaan perhedynamiikan taakse, elämän syvien haasteiden äärelle perhekonstellaation avulla. Kun elämä haastaa meitä elämän ja kuoleman kysymyksillä tai koemme traumatisoivan tapahtuman, arjen tavalliset murheet menettävät merkityksensä ja joudumme kohtaamaan olemassaolon suuret voimat. Tällaiset hetket ovat mahdollisuus kasvattaa tietoisuuttamme ja löytää elämällemme uusi suunta.

Usein pidämme elämää itsestäänselvyytenä. Mutta elänkö todella? Olenko tietoinen siitä, että lähestyn kuolemaa joka hetki? Itse asiassa jokainen hetki on tavallaan kuolemista, kuolemista menneelle. 
Olenko yhteydessä luovuuteni potentiaaliin? Annanko elämälleni tarkoituksen? Entä se mitä kutsun rakkaudeksi, onko se todella rakkautta vai enemmänkin toiveiden ja pelkojen piilottelua?
Tässä ryhmässä tutkimme herkkyydellä ja rohkeudella näitä kysymyksiä ja annamme tilaa tietoisuutemme syvenemiselle.

Ryhmän ohjaaja Svagito Liebermeister on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia perhekonstellaatio-kouluttajia. Hän on myös psykologi, psykoterapeutti ja meditoija jo yli 30 vuoden ajan. Hän menetti vaimonsa Meeran vuosi sitten yllättävässä onnettomuudessa ja tämä kokemus on vaikuttanut hänen työskentelytapansa suuntautumiseen kohti yhä syvempiä elämän kysymyksiä.

Perhekonstellaatio on toimiva ja tehokas tyoskentelytapa, jonka avulla voimme tunnistaa perhesysteemimme kipukohdat. Usein yllättavä, ratkaisukeskeinen tyoskentelytapa tuo ymmärrystä ja uutta näkökulmaa vaikeisiinkin ongelmiin ja elamäntilanteisiin. Näin pääsemme jälleen kosketuksiin sen rakkauden ja yhteyden kanssa, joka yhdistää meidat perheeseemme ja läheisiin ihmissuhteisiimme. Tyoskennellessämme perheen energiakentän kanssa voimme usein tunnistaa menneitä traumaattisia kokemuksia. Työstäessämme traumaa on hyödyllistä osata tunnistaa miten kehomme reagoi traumaattiseen tilanteeseen ja miten voimme tukea kehoa pääsemään yli näistä kokemuksista ja purkamaan hermojärjestelmään lukkiutuneen toimintaenergian.

Tässä ryhmässä osallistujilla on mahdollisuus kokea ja oppia ymmärtämään perheen ehdollistumien syntyä ja saada oivalluksia sekä tyokaluja itsensä ja myös muiden tukemiseen vaikeissa elamäntilanteissa. Niin omaa kasvua etsivien kuin terapia-ammattilaistenkin on hyvä oppia keinoja, jotka auttavat pysymaan läsnä ja päästämään irti vanhoista toimintamalleista ja draamaan pakenemisesta. Traumaattinen kokemus lukitsee sisäänsä suuren määrän jähmettynyttä elämänenergiaa, joka voidaan tuntea ja hiljalleen vapauttaa turvallisessa ja voimavarakeskeisessä ilmapiirissa. Ryhmässä käytetään perhekonstellaation viimeaikaisimpia löytöja sekä traumatyöskentelyn uusia lähestymistapoja. Opimme miten loytaa paikkamme elämässä, miten voimme löytää terveemmän yhteyden perheeseemme ja kehoomme sekä saada kokemuksen siitä, miten kuulumme osaltamme elämän suureen virtaan.

Hinnat ja ilmoittautuminen

Voit varata paikkasi maksamalla kurssin hinnan (390e) tai ensimmäisen erän (150e) Elontulen tilille. Hinta sisältää ruoan ja majoituksen. Lakanat meiltä 15e. Katso lisää kohdasta ilmoittautuminen.

Luovuuden

Synty-

Maalausryhmä

2-4.7.2018

Luovuuden Synty-
Maalausryhmä Kantun ohjauksessa 
2-4.7.18

.

Taide on sisäisen tilamme peili. Se mitä näemme maalaamassamme teoksessa on heijastus meistä itsestämme.

Tässä ryhmässä liikumme viattoman lapsen tavoin kohti tuntematonta. Oleellista ei ole, olenko maalannut elämässäni paljon, vai onko tämä ensimmäinen kerta. Lähestymme maalaamista kehon ja tunteiden kautta, luottaen tähän hetkeen ilman että kriittinen mielemme ohjaa työskentelyämme.
Tämä tapa maalata kutsuu luovuuttamme heräämään rakkaudellisesti ja tietoisuuden saattamana. Se ohjaa minua sanomaan ”kyllä” itselleni juuri sellaisena kuin olen.

Kantu on syntyjään japanilainen ja asuu nykyään Norjassa. Vuosien ajan hän on opiskellut ja työskennellyt tunnetun taiteilijan ja taideterapeutin Meeran ohjauksessa.
 Osho taideterapian lisäksi Kantu työskentelee myös mm. Gurdjieffin liikkeiden, perhekonstellaation ja ARUN Conscious Touchin parissa.

 Kantu haluaa jakaa kokemusta kehotietoisuudesta sekä taidemenetelmistä avaimina eheytymiseen, elämäniloon, luovuuteen ja meditaatioon. Hän ohjaa ryhmiä Euroopassa, Kiinassa ja Japanissa. 

Ryhmät pidetään kurssikeskus Elontulessa Karjalohjalla.

 Nämä kaksi ryhmää yhdistettynä yhdeksi kokonaisuudeksi vievät meidät syvälle matkalle itseemme.

Suosittelemme että osallistut molempiin ryhmiin, jos mahdollista. Mikäli haluat, voit osallistua myös vain yhteen ryhmään.

 Kurssikieli on englanti, tarvittaessa tulkkaus suomeksi.

Lisätietoja antaa mielellään Amita Lehti (amita.riikka.lehti@gmail.com) sekä Pragita Teerisuo Elontulesta (sähköposti)

Intensive Life Training
9-15.7.2018

”INTENSIVE LIFE TRAINING” Neerun kanssa 9 – 15.7.2018

Valmiina lähtöön …?? On aika katsoa elämäntyyliäni, paljastaa jatkuvat valheet ja selitykset.

On aika puhdistaa koko ”talo”. Nyt tai ei koskaan on aika ottaa askel kohti tuntematonta, pelon saattelemana.

On aika antaa mahdollisuus sille, mitä aina olen kaivannut enkä koskaan kohdannut sitä.

SIMPPELIÄ, HELPPOA, HAUSKAA!

Intensive Life Training on matka avoimeen selkeyteen ja se koostuu neljästä eri elementistä:

TAPAAMISET NEERUN KANSSA (päivittäin)

Näissä tapaamisissa teemme syvää puhdistusta kaikesta siitä roskasta, joke estää meitä elämästä elämäämme vapaasti, täydessä selkeydessä. Jatkuvalla läsnäolollaan Neeru tukee osallistujia heidän voimakkaassa puhdistumisprosessissaan koko koulutuksen ajan.

KEHOLLISET AKTIVITEETIT

Liikutamme kehoamme vahvasti ja hengitämme syvälle keskukseemme poistaaksemme kaikki esteet ja traumat, jotka pidättelevät meitä elämästä elämäämme sen kaikessa yksinkertaisuudessa, helppoudessa ja riemukkuudessa.

AVOIN JAKAMINEN

Osallistujilla on mahdollisuus jakaa kokemustaan vapaasti ilman häpeää tai pelkoa.  Se on tapa seistä ”alasti” ja tulla nähdyksi täysin luonnollisena. Vapaa virtaus.

DETOX

  • digitaalinen detox eli kaikkien elektronisten vimpaimien poistaminen käytöstä kolutuksen ajaksi
  • fyysinen detox vahvojen kehollisten harjoitusten (kahdesti päivässä) ja vegaanisen ruoan avulla

Hinnat ja ilmoittautuminen

Voit varata paikkasi maksamalla kurssin hinnan (900e) tai ensimmäisen erän (200e) Elontulen tilille. Hinta sisältää ruoan ja majoituksen. Lakanat meiltä 15e. Katso lisää kohdasta ilmoittautuminen.

Neeru

“Olen vain palveluksessa

kuten digeridoo,

totuus puhuu lävitseni.

Ja koettuani sen kaiken

tässä moniulotteisessa elämässä,

kaiken ilon ja kaiken kärsimyksen,

siitä paikasta

kohtaan ihmiset

pystyn tuntemaan heidät

ja ottamaan heitä kädestä…”

Being In Love-retriitti Pareille
26-29.7.2018

Being in Love -retriitti pareille Kaulikan ja Haripremin kanssa 26.7.-29.7.2018

Tällä pareille suunnatulla retriitillä Kaulika ja Hariprem jakavat ryhmän kanssa tilan, rakkauden ja tietoisuuden. Heidän kokemuksensa mukaan rakkauden kautta kasvaminen on kaikista luonnollisin ja inhimillisin henkisen kasvun tie. Luonnollinen rakkauden virtaus, joka on mahdollinen rakastavan miehen ja rakastavan naisen välillä on vahingoittunut pahasti tällä planeetalla ja meidän modernissa yhteiskunnassamme. Vain olemmalla uudeestaan yhteydessä rakkauden tilaan, jonka kanssa olet syntynyt, alat muistaa miksi tulit tälle planeetalle. Elämäsi saa  aivan uudenlaista merkitystä ja vastuuta. Eikä ole kyse vain sinun elämästäsi, rakkauden kautta olemme yhteydessä muihin, ja koko tämän planeetan hyvinvointi on riippuvaista yksilöiden heräämisestä elämään rakkaudessa. Hariprem ja Kaulika ovat valmiita jakamaan kanssasi monia aarteita, joita rakkaus on heille antanut.

Hariprem ja Kaulika tapasivat vuonna 2014 tantra festivaaleilla Delhissä, Intiassa. Kaulika on ollut aikaisemmin tunnettu laulaja ja näyttelijä länsi Bengalissa, Intiassa. 2004 hän sai pojan, joka on auttanut häntä suuresti hänen henkisessä kasvussaan. Äitinä olemisen kokemus on muuttanut hänen koko elämänsä. 2012 hän lopetti työnsä ja hänestä tuli sannyasin.
Hariprem, on syntynyt Hollannissa, hän on opettanut Tai Chitä ja Kun Futa useita vuosia, 90-luvulta lähtien, jolloin hän asui Osho kommuunissa Puunassa. Vuodesta 2000 lähtien hän on ollut pääasiallisesti tantran polulla ja opettanut useissa maissa ympäri maailmaan. Hänessä virtaa yhdessä sekä taon että tantran viisaus.
Heidän tapaamisensa jälkeen heidät kutsuttiin asumaan Baul ashramiin, länsi Bengalissa. He ovat rakentaneet sinne kauniin Shiva-Shakti temppelin ja enemmän kuin kaksi vuotta he ovat viettäneet yhteisen tantrisen prosessin parissa, sulauttaen maskuliinin ja feminiinin energioita ja nauttien jumalaisesta liitosta.
Hinnat ja ilmoittautuminen
Varaa paikkasi maksamalla kurssin hinta 450e (tai ensimmäinen osa siitä 200e). Katso lisää kohdasta ilmoittautuminen.

Being In Love-retriitti Sinkuille
2-5.8.2018

Being in Love -retriitti sinkuille Kaulikan ja Haripremin kanssa 2-5.8.2018 (klo 18.00 – 17.00)

Tällä sinkuille suunnatulla retriitillä Kaulika ja Hariprem jakavat ryhmän kanssa tilan, rakkauden ja tietoisuuden. Heidän kokemuksensa mukaan rakkauden kautta kasvaminen on kaikista luonnollisin ja inhimillisin henkisen kasvun tie. Luonnollinen rakkauden virtaus, joka on mahdollinen rakastavan miehen ja rakastavan naisen välillä on vahingoittunut pahasti tällä planeetalla ja meidän modernissa yhteiskunnassamme. Vain olemmalla uudeestaan yhteydessä rakkauden tilaan, jonka kanssa olet syntynyt, alat muistaa miksi tulit tälle planeetalle. Elämäsi saa  aivan uudenlaista merkitystä ja vastuuta. Eikä ole kyse vain sinun elämästäsi, rakkauden kautta olemme yhteydessä muihin, ja koko tämän planeetan hyvinvointi on riippuvaista yksilöiden heräämisestä elämään rakkaudessa. Hariprem ja Kaulika ovat valmiita jakamaan kanssasi monia aarteita, joita rakkaus on heille antanut.

Hariprem ja Kaulika tapasivat vuonna 2014 tantra festivaaleilla Delhissä, Intiassa. Kaulika on ollut aikaisemmin tunnettu laulaja ja näyttelijä länsi Bengalissa, Intiassa. 2004 hän sai pojan, joka on auttanut häntä suuresti hänen henkisessä kasvussaan. Äitini olemisen kokemus on muuttanut hänen koko elämänsä. 2012 hän lopetti työnsä ja hänestä tuli sannyasin.
Hariprem, on synytynyt Hollannissa, hän on opettanut Tai Chitä ja Kun Futa useita vuosia, 90-luvulta lähtien, jolloin hän asui Osho kommuunissa Puunassa. Vuodesta 2000 lähtien hän on ollut pääasiallisesti tantran polulla ja opettanut useissa maissa ympäri maailmaan. Hänessä virtaa yhdessä sekä taon että tantran viisaus.
Heidän tapaamisensa jälkeen heidät kutsuttiin asumaan Baul ashramiin, länsi Bengalissa. He ovat rakentaneet sinne kauniin Shiva-Shakti temppelin ja enemmän kuin kaksi vuotta he ovat viettäneet yhteisen tantrisen prosessin parissa, sulauttaen maskuliinin ja feminiinin energioita ja nauttien jumalaisesta liitosta.
Hinnat ja ilmoittautuminen
Varaa paikkasi maksamalla kurssin hinta 450e (tai ensimmäinen osa siitä 200e). Katso lisää kohdasta ilmoittautuminen.

International Forest Therapy Days
6-12.8.2018

International Forest Therapy Days in Elontuli 6-12.8.2018

Metsän terveysvaikutukset ovat meille pohjolan kasvateille peruskauraa. Meillä Suomessa on menty
metsään, kun maailma kaatuu päälle, kun on haluttu virkistäytyä, lohduttautua, rentoutua ja rauhoittua. ”Metsäterapiaa” eli metsän elvyttäviä ja parantavia vaikutuksia hyväkseen käyttäviä toimintatapoja on käytetty ja käytetään enenevissä määrin ympäri maailmaa. Käytössä on erilaisia tapoja ja suuntauksia, niin kuin on erilaisia metsiäkin. Maailman ensimmäinen International Forest Therapy Days tapahtuma kokoaa ensi kesänä elokuun 6.-12. alan ammattilaisia sekä alalle aikovia jakamaan tietoa, oppimaan toisiltaan ja vahvistamaan yhteisöään Elontulen voimaannuttavissa maisemissa. Järjestämämme seminaaripäivä kokoaa metsän terveysvaikutuksiin keskittyviä tutkijoita mm. Suomesta, Japanista ja Ruotsista, sekä metsänterveysvaikutuksia soveltavia ammatinharjoittajia ympäri Eurooppaa, Amerikkaa sekä myös Aasiaa. Tulossa on myös terveydenhuoltoalan osaajia, sekä luonnonsuojelijoita. Kaikki ilmansuunnat ovat siis edustettuina.
Seminaaripäivää seuraa 4-päiväinen retriitti, joka tarjoaa mahdollisuuden oppia, syventää ja jakaa
tietoa.

Lisätietoa ja rekisteröitymismahdollisuus löytyy täältä: https://www.foresttherapydays.com

Perhekonstellaatio 16-19.8.2018

Perhekonstellaatio Dwarin kanssa 16-19.8.2018

Jokainen meistä on lapsena ollut sidoksissa perheeseen ja sukuun. Meidän juuret, mahdollisuudet ja rajoitukset ovat syntyneet tämän perheen ja suvun pohjalta. Perhekonstellaation avulla voimme paljastaa sukuun kätkeytyneitä traumoja ja vuorovaikutussuhteita, jotka sitovat meidät suvun kohtaloon.

Perheemme energiakentät ovat vaikuttaneet meihin syvästi. Syvin kerros meissä on liittymisen tarve, lapsen sokea rakkaus. Tämän voimakkaan sokean rakkauden seurauksena lapsi sitoutuu vanhempiensa kohtaloon ja kantaa heille kuuluvia taakkoja kuten syyllisyyttä, paheksuntaa ja pelkoja. Lapsi voi myös toteuttaa kuolleiden ja poissuljettujen perheenjäsenten kohtaloa jopa siihen pisteeseen saakka että luopuu omasta elämästään.

Sen sijaan että liikkuisimme eteenpäin elämässämme, toistamme perheemme tapoja. Arvottomuuden tunne, kyvyttömyys luoda terveitä ihmissuhteita tai vaikeus menestyä elämässä ovat osa arkeamme. Ihmettelemme mikä on esteenä hyvinvoinnillemme, emmekä huomaa että osa energiastamme on yhä lukkiutunut lapsuuden kokemuksiin. Konstellaatiotyössä tuomme ymmärrystä ja tietoisuutta  näihin suvun sisäisiin ihmiskohtaloihin. Kun pystymme hyväksymään sen mitä on todella tapahtunut, jopa kipeimmät kokemukset, parantuminen voi alkaa.

Hinnat ja Ilmoittautuminen

Voit varata paikkasi kurssille varmistamalla meiltä, että kurssilla on tilaa ja maksamalla kurssimaksun 480e tai ensimmäisen erän 200e Elontulen tilille. Maksaessasi ennen 21.7. tarjoamme kurssin early bird -hintaan 450e. Hinta sisältää ruoan ja majoituksen. Katso lisää kohdasta ilmoittautuminen.

 

Kehotyypit

20-26.8.2018

Kehotyypistä autenttiseen olemukseen 2 Dwarin kanssa 20-26.8.2018

Koulutus on itsetutkimusmatka ja samalla oppimisprosessi niille, jotka työskentelevät ihmisten kanssa.

Tutkimus eri kehotyyppien samaistumismalleihin ja luovia ratkaisuja konflikteihin samaistumistilanteissa.

Kuka kenen kanssa ja miten…on suuri kysymys samaistumisessa.

On hieno etu ymmärtää omaa kehotyyppiämme ja kaikkia sen ansoja, joihin joskus putoamme niin helposti ja tiedostamatta.

Kun tiedät oman kehotyyppisi monet samaistumiseen liittyvät konfliktit näyttäytyvät uudessa valossa.

Juurtuessamme syvälle omien toimintamalliemme ymmärtämiseen voimme alkaa suhtautua itseemme lempeällä huumorilla, löytää luovia ratkaisuja ja olla myötätuntoisia myös toisten ansapaikoissa.

Miten tarvetyyppi voi olla kontrolloijatyypin kanssa? Onko se hyvä yhdistelmä vai päättykö se katastrofiin? Sellaiseen katastrofiin minkä olemme ehkä jo kohdanneet aikaisessa vaiheessa elämäämme.

Leikkisän kohtaamisen ja syvän työskentelyn itsemme kanssa avulla voimme tutkia kehotyyppien samaistumisen tarinoita ja laajentua niiden ulkopuolelle.

Tämä prosessi luo syvää ymmärrystä siitä, miten kukin kehotyyppi toimii samaistumistilanteissa. Se on matka askel askeleelta oppia olemaan joustava puolustusstrategioiden käytössä ja tarvittaessa riskeerata haavoittuvaisuudella ja intiimiydellä jos mahdollista.

Kehitämme taitoja tietoisessa hengityksessä, energia työskentelyssä, Gestalt terapiassa, ja meditaatiossa

Hinnat ja ilmoittautuminen

Vahvista paikkasi maksamalla Kehotyyppi 2 -koulutuksen ensimmäinen erä (300e) tai koko koulutus (1150e) Elontulen tilille viimeistään 1.4.2018. Hinta sisältää koulutuksen ja täysihoidon. Katso lisää kohdasta ilmoittautuminen.

Sexpon Tantraohjaajakoulutus

7-9.9.2018

Läsnäolo, seksuaalienergia, avautuminen, luottamus, kontrolli, kosketus, katse, syli

Sexpon tantraohjaaja-koulutus 7-9.9.2018

Tantraohjaaja-koulutus on täydennyskoulutusta tantran menetelmistä ja tantraohjauksesta. Koulutuksen laajuus on 12 opintopistettä ja se järjestetään vuosina 2018-2019. Koulutus on suunnattu seksuaali- ja pariterapeuteille. Seksologian osaaminen on suositeltavaa. Koulutuksen pohjana on terapeutin oma henkilökohtainen prosessi, jonka myötä koulutussisällöt luovat työvälineitä yksilö-, pari- sekä ryhmätyöskentelyyn. Koulutus toteutetaan osin retriitteinä hyvinvointikeskus Elontulessa Karjalohjalla.

Koulutuksessa opit käyttämään tantrisia menetelmiä sekä hyödyntämään tantran filosofiaa osana yksilöiden ja parien terapiaprosesseja.

Koulutuksen sisältöjä:

  • Tantran tarkastelua filosofiana ja elämäntapana
  • Läheisyyttä ja intiimiä kontaktia monitasoisesti avaavia kokemuksellisia harjoituksia
  • Seksuaalienergian tunnistamista, työstämistä, vapauttamista ja lisäämistä
  • Työskentelyä kehon energiakeskusten eli chakrojen kautta
  • Kehon herkistämistä aistillisuuteen ja sensuaalisuuteen
  • Välijakson tehtäviä: pienryhmätyöskentelyä, kokemuksellisia harjoituksia sekä perehtymistä kirjallisuuteen

Lisätietoja: Oona Turunen, oona.turunen@sexpo.fi,

p. 050 372 6066

Avaimet Oman Voiman Käyttöön

13-16.9.2018

Avaimet oman voiman käyttöön. Retriitti Nishant Mathewsin kanssa 13-16.9.2018.

Henkilökohtainen voimamme on työkalu, joka avaa monia mahdollisuuksia elämässä, mutta emme usein ole kovin taitavia käyttämään sitä.

Nuorena opimme, että meidän täytyy ilmaista itseämme negatiivisesti saadaksemme sen mitä haluamme. Jos emme nosta isoa meteliä itsestämme, meitä ei huomata, emmekä saa tahtomaamme. Opimme yhdistämään negatiivisuuden oman voimamme käyttämiseen.

Aikuisina löydämme itsemme uusista ihmissuhteista ja tilanteista, joissa oman voiman käyttäminen on tarpeen, mutta ilman negatiivisuutta. Meidän on osattava kertoa maailmalle; tässä minä olen ja tätä minä haluan, ilman että teemme siitä suurta numeroa. Tämän retriitin aikana sinulle selkenee, kuinka voit ottaa oman voimasi käyttöön ja saada myös toiset tukemaan siinä sinua. Opit yhdistämään henkilökohtaisen voimasi ja sen elämäntehtävän, joka meidän jokaisen sydämessä on olemassa. Näin sydämesi ja voimasi kulkevat käsikkäin.

Maksu ja Ilmottautuminen:

Voit varata paikkasi maksamalla Elontulen tilille kurssin hinnan (480e) tai ensimmäisen erän siitä (200e). Hinta sisältää ruoant ja majoituksen. Lakanat meiltä 15e. Vahvista paikkasi kurssille kohdassa ilmottautuminen.

Intensive Life Training

17-23.9.2018

”INTENSIVE LIFE TRAINING” Neerun kanssa 17 – 23.9.2018

Valmiina lähtöön …?? On aika katsoa elämäntyyliäni, paljastaa jatkuvat valheet ja selitykset.

On aika puhdistaa koko ”talo”. Nyt tai ei koskaan on aika ottaa askel kohti tuntematonta, pelon saattelemana.

On aika antaa mahdollisuus sille, mitä olen aina kaivannut enkä koskaan kohdannut sitä.

SIMPPELIÄ, HELPPOA, HAUSKAA!

Intensive Life Training on matka avoimeen selkeyteen ja se koostuu neljästä eri elementistä:

TAPAAMISET NEERUN KANSSA (päivittäin)

Näissä tapaamisissa teemme syvää puhdistusta kaikesta siitä roskasta, joka estää meitä elämästä elämäämme vapaasti, täydessä selkeydessä. Jatkuvalla läsnäolollaan Neeru tukee osallistujia heidän voimakkaassa puhdistumisprosessissaan koko koulutuksen ajan.

KEHOLLISET AKTIVITEETIT

Liikutamme kehoamme vahvasti ja hengitämme syvälle keskukseemme poistaaksemme kaikki esteet ja traumat, jotka pidättelevät meitä elämästä elämäämme sen kaikessa yksinkertaisuudessa, helppoudessa ja riemukkuudessa.

AVOIN JAKAMINEN

Osallistujilla on mahdollisuus jakaa kokemustaan vapaasti ilman häpeää tai pelkoa.  Se on tapa seistä ”alasti” ja tulla nähdyksi täysin luonnollisena. Vapaa virtaus.

DETOX

  • digitaalinen detox eli kaikkien elektronisten vimpaimien poistaminen käytöstä kolutuksen ajaksi
  • fyysinen detox vahvojen kehollisten harjoitusten (kahdesti päivässä) ja vegaanisen ruoan avulla

Hinnat ja ilmoittautuminen

Voit varata paikkasi maksamalla kurssin hinnan (900e) tai ensimmäisen erän (200e) Elontulen tilille. Hinta sisältää ruoan ja majoituksen. Lakanat meiltä 15e. Katso lisää kohdasta ilmoittautuminen.

Neeru

“Olen vain palveluksessa

kuten digeridoo,

totuus puhuu lävitseni.

Ja koettuani sen kaiken

tässä moniulotteisessa elämässä,

kaiken ilon ja kaiken kärsimyksen,

siitä paikasta

kohtaan ihmiset

pystyn tuntemaan heidät

ja ottamaan heitä kädestä…”

Tantric Life Coach 
Elontulessa 25 – 30.9 2018
2 – 6.1 2019

22 – 28.7 2019

Tantric Life Coach koulutuksessa opit tekemään yksilövalmennusta, tekemään tantrista kehotyöskentelyä sekä ohjaamaan ryhmiä, meditaatioita ja tantrisia harjoituksia. Osana ryhmän prosessia saat mahdollisuuden käsitellä ryhmässä esiin nousevia sekä henkilökohtaisia että ammattimaisia haasteita. Voit kehittää omia ilmaisu- ja viestintätaitojasi sekä harjoitella palautteen antamista ja vastaanottamista rakentavalla ja rakastavalla tavalla. Luot vahvemman yhteyden ja luottamuksen itseesi, opit rentoutumaan ja keskittymään haastavissa tilanteissa.

Todellinen Itsenäisyys-retriitti

14-18.11.2018

TODELLINEN ITSENÄISYYS-RETRIITTI AARO LÖFIN KANSSA 14-18.11.2018

Jos elämä olisi kuin peli, sanoisin, että sitä on mahdoton pelata onnistuneesti hahmolla, joka ei ole aidosti itsenäinen. Ilman itsenäistymistä olemme vain puolitiessä elämäntehtävämme toteuttamisesta ja siitä nautinnollisesta seikkailusta, joka elämä mielestäni on. Uskon ja olen nähnyt käytännössä todeksi, että ihminen ei itsenäisty todelliseksi ihmiseksi ilman henkisyyden sisällyttämistä prosessiin.

Saatat yllättyä (tai nyökkäillä) kun kerron, että mun ymmärryksen mukaan suurin osa ihmisistä ei ole todellisuudessa vielä irtaantunut äidistään, tai käynyt loppuun saakka niitä kehitysprosesseja, joiden myötä me irtaannumme ja itsenäistymme. Niilläkin, jotka näyttävät itsenäisiltä, kyse on enemmänkin siitä, että on opittu kompensoimaan noita asioita emootionaalisen läheisyyden välttelemisellä  ja/tai valheellisella itsenäisyydellä.

Prosessin keskeneräisyys nähdään todella selvästi siinä, miten olemme intiimeissä ihmissuhteissa, jotka ovat ihmisyys -pelin keskeisin haaste ja ANTI. Koska emme ole käyneet itsenäistymisprosessiamme loppuun, emme kykene joko avautumaan toiselle ihmiselle AIKUISELLA tavalla, tai vaihtoehtoisesti, emme kykene olemaan ERILLINEN & ITSENÄINEN. Tai molempia! Tällaisessa tilassa olevan ihmisen on mahdotonta nauttia ihmissuhteista ja ne tuntuvat toistavan aina vain samoja kuvioita (puhun myös omasta kokemuksestani).

– A.Löf

 

HYÖDYT RETRIITISTÄ JOS:

• kadotat itsesi helposti toisen ihmisen läheisyydessä
• sinun on haastavaa olla yhtaikaa vahva ja emootionaalisesti vahva
• sinusta tuntuu, että et ole täysin itsenäinen, selkeästi itseksesi eriytynyt persoona
• et koe olevasi selkeydessä siinä, kuka olet
• koet, että voisit nauttia ihmissuhteista ja kontaktista paremmin
• voisit saattaa loppuun äitiäsi koskevia asioita
• et ymmärrä miten persoonallisuus ja henki sopivat yhteen
• koet, ettet ole vielä päässyt kunnolla kiinni peliin nimeltä elämä
• haluat lisää voimavaroja ja autenttisuutta, jotta voi menestyä paremmin elämässä OLEMALLA AITO & PERSOONALLINEN.
*
 RETRIITIN TARKOITUS

on auttaa saamaan kontakti niihin tietoisuuden laatuihin, joita itsenäistyminen edellyttää. Kuten myös työstämään niitä esteitä, jotka estävät niiden virtaamisen meissä. Saat omaan kokemukseen perustuvan prosessin lisäksi konkreettisia työkaluja sekä kasan opetuksia, joita harjoittaa arjessasi itsenäistymisen edesauttamiseksi. Ammennettavaa riittää kuukausiksi retriitin jälkeenkin.

Työskentelytapa perustuu tietoisuuden lisääntymiseen. Käytämme toimivaksi todennettuja opetuksia ja menetelmisä apunamme, jotta näemme itsemme paremmin ja pystymme siten menestymään paremmin henkisyydessä, ihmissuhteissamme, työelämässämme ja elämän tarjoamissa haasteissa.

Toisinsanottuna, haluamme menestyä pelissä nimeltä elämä, samalla kun syvennämme ymmärrystä itsestämme tuon pelin luojana. Rakkautena, tyhjyytenä ja tietoisuutena, joka on todellisuuden ja itsemme perimmäinen olemus.

Tällä retriitillä keskitymme itsenäistymisessä äitiin liittyviin teemoihin, kun taas 12-16.6.2019 retriitillä keskitymme isä -teemoihin. Retriitit toimivat sekä yksittäisinä että yhdessä käytynä. Huomaathan, että vaikka kyseessä on perhedynamiikkaa käsittelevä kokemuksellinen retriitti, kysymys ei ole terapiasta. Terapeuttista työtä tarvitsevaa kehoitan hakeutumaan sen alan ammattilaisen huomaan. Järjestämäni retriitit on tarkoitettu voima.

Retriitti alkaa 14.11 kello 10.00 ja päättyy 18.11 kello 17.00.

Hinta (sis. majoituksen ja ruoat) 520€ voimassa 18.6.2018 saakka. Sen jälkeen hinta on normaali 620€. Ilmottaudu mukaan täältä: https://aarolof.typeform.com/to/Cl1CqZ

Hengitys-

terapeuttikoulutus

Osa 1

19-25.11.2018

HENGITYSTERAPEUTTIKOULUTUS osa 1 Hengittäen elämään

19 – 25.11.2018 Pragitan ja Sudevan kanssa

Tietoinen hengitys ja Body-Mind terapia

Tietoisessa hengityksessä voit kokea kehosi, mielesi, sydämesi ja sielusi. Opit tyhjentämään mielesi, ilmaisemaan tunteitasi, vapauttamaan jännitteitä elimistöstäsi ja lopulta rakastamaan itseäsi. Koulutuksen jälkeen olet terveempi, iloisempi, luovempi ja meditatiivisempi. Kun tunteet tasapainottuvat, alat löytää sydämesiääntä ja suurta sisäistä vapautta. Meditaatiot ja maadoitusharjoitukset tukevat tätä prosessia.

Opit:
-Bio-energeettisiäharjoituksia
-Dynaamista jännitysten vapauttamista
-Tietoistahengitystä
-Keho-mieliterapiaa
-Maadoitusharjoituksia
-Hierontatekniikoita
-Meditaatiota

Hinnat ja ilmoittautuminen

Hengitysterapeuttikoulutuksessa on yhteensä kolme osaa. Hinta on 1150e per koulutusviikko sisältäen ALV:in ja täysihoidon. Lue lisää koulutuksesta. Katso myös ilmoittautuminen.

Wild Heart Transformation 28.11.- 2.12.2018

Tantra on voimakas polku kohti muutosta ja heräämistä. Vuodesta 2012 lähtien TLC-koulutuksia – Tantric Life Coach training – vetäessäni olen huomannut oppilaitteni käyvän läpi perusteellisia muutoksia omassa elämässään ja omissa asenteissaan. Siksi ensimmäisen koulutusvuoden nimi on Wild Heart Transformation. Koulutuksen sisältö muotoutuu matkan varrella ja valmistelee oppilaita toiselle vuodelle, jonka päätteeksi he saavat Tantric Life Coach -sertifikaatin.

Koulutuksen sisällön muotoutumisella tarkoitan sitä, että eri moduulien sisältöä ei ole päätetty tarkasti etukäteen. Noudatamme sen sijaan koulutuksessa syntyvää energiaa ja käsittelemme harjoitusten, kokemusten jakamisen ja meditaatioiden aikana esille nousevia asioita.
Tärkeimmät käyttämämme menetelmät ovat tantriset harjoitukset, meditaatio, TRE-tärinäterapia (Tension and Trauma releasing Exercises), kehotyöskentely sekä kosketus- ja hengitysharjoitukset.

Matkan tarkoituksena on luoda voimakkaampi ja mutkattomampi yhteys omaan sydäntilaan. Sydän on spontaani ja villi. Kun olet yhteydessä omaan sydäntilaasi, olet myös yhteydessä omaan totuuteesi, tunnistat omia rajojasi ja omia tarpeitasi. Tunnet itsesi vapaammaksi tekemään elämääsi rikastuttavia ja rohkeita valintoja. Uskallat elää täydemmin! Esimerkilläsi pystyt innostamaan ja tukemaan myös ystäviäsi. Pystyt vaikuttamaan omaan elinympäristöösi ja maailmaan positiivisella tavalla.

Wild Heart Transformation on yksivuotinen prosessi, joka koostuu kolmesta 5-päivän jaksosta minun johdolla sekä välitapaamisiin kouluttamieni TLC-ohjaajien johdolla että pienryhmä tapaamisiin jossa olen osittain mukana Skypen välityksellä. Koska matkaa taitetaan saman ryhmän kanssa, se eroaa monista tavallisista tantrakursseista. Koko ryhmän yhteinen prosessi ja tutut osanottajat mahdollistavat joka kerta entistä syvemmän matkan.

Ensimmäisen vuoden jälkeen päätät, haluatko syventää omaa prosessiasi ja oppia käytännön taitoja tantrisen lähestymistavan ammattimaiseen käyttöön.

Jos haluat elämääsi muutosta ja sinulla on rohkeutta haastaa itsesi ja toimia maailman kannalta merkittävällä tavalla, koulutus voi olla juuri sinua varten!
Päivämäärät 2018 – 2019
28.11 – 2.12 2018, 26 – 31.3 2019 ja 16 – 21.7 2019
Paikka: Elontuli, Karjalohja http://elontuli.fi/en/

Hinta: 1450€ + täyshoito 380€/5 päivää
Hakeminen tapahtuu lähettämällä vapaamuotoinen hakemus jossa kerrot vähän itsestäsi sekä miksi haluat tähän koulutukseen,
sähköposti: shanti@nic.fi
Koulutukseen otetaan enintään 40 osallistujaa.

Tantric Life Coach

Tantric Life Coach koulutuksessa opit tekemään yksilövalmennusta, tekemään tantrista kehotyöskentelyä sekä ohjaamaan ryhmiä, meditaatioita ja tantrisia harjoituksia. Osana ryhmän prosessia saat mahdollisuuden käsitellä ryhmässä esiin nousevia sekä henkilökohtaisia että ammattimaisia haasteita. Voit kehittää omia ilmaisu- ja viestintätaitojasi sekä harjoitella palautteen antamista ja vastaanottamista rakentavalla ja rakastavalla tavalla. Luot vahvemman yhteyden ja luottamuksen itseesi, opit rentoutumaan ja keskittymään haastavissa tilanteissa.

Tantric Life Coach -koulutus koostuu kahdesta 5-päivän moduulista ja yhdestä kuusipäiväisestä kesätapaamisesta, jolloin jokainen esittelee ryhmälle oman lopputyönsä.
Lisäksi järjestetään pienryhmätapaamisia moduulien välissä jotka osittain käydään Skypen välityksellä minun kanssa ryhmä-työnohjuksina. Koulutukseen kuuluu muutamien kirjojen lukeminen ja esitysten laatiminen ryhmän muille jäsenille.

Kraniosakraali-

terapeutti-

koulutus

5-9.12.2018

Biodynaaminen Kraniosakraaliterapeutti -koulutus 5-9.12.2018

Biodynaaminen Kraniosakraali -terapia on kokonaisvaltainen ja hellävarainen menetelmä. Se perustuu ymmärrykseen siitä, että sama voima ja viisaus, joka on luonut uskomattoman täydellisen kehomme hedelmöittymisestä lähtien, ylläpitää, järjestää ja korjaa kehoamme läpi elämämme. Biodynaaminen Kraniosakraali -hoito tukee ja vahvistaa tätä omaa sisäistä voimaamme. Biodynaamisessa Kraniosakraali -terapiassa elimistö nähdään yhtenäisenä kokonaisuutena. Siinä tuetaan kehon omaa synnynnäistä itsesäätelyä ja tasapainoa fyysisellä, psyykkisellä, emotionaalisella ja henkisellä tasolla. Se auttaa elimistöämme palaamaan luonnolliseen, alkuperäiseen tasapainoon.

Hoitaja keskittyy olemaan hiljaisessa ja neutraalissa tilassa. Hoitaja ei tee jotain ulkoa käsin vaan kuuntelee ja tukee kehon omaa uudelleenorganisoitumis prosessia. Tämä mahdollistaa sen että keho voi ottaa käyttöön omat parantavat ja korjaavat voimavaransa. Biodynaaminen Kraniosakraali -terapia perustuu ihmisen anatomian, fysiologian, alkio-opin, ja modernin neurobiologian tutkimustietoon. Koulutuksessa osallistujat saavat syvän ymmärryksen terveyden luonteesta. Osallistujat oppiva, että harjoittajan läsnäolon laatu on avain selkeyttämis- ja paranemisprosessiin. Siksi hienovaraiset taidot vaativat kykyä neutraaliin, tilaa antavaan ja empaattiseen asiakassuhteeseen.

Koulutusohjelma

Jos haluat saada pätevyyden antaa hoitoja myös muille, koulusohjelma sisältää itsenäistä työskentelyä ja harjoitushoitoja. Voit myös osallistua pelkästään lähijaksoille ja tehdä koulutuksen itseäsi ajatellen.

Lähiopetus:

– Luennot
– Kysymykset ja vastaukset koulutuksen aikana
– Demonstraatiot
– Harjoittelu opettajan ohjauksessa
– Ohjattua liikettä ja meditaatioita yhteyden vahvistamiseksi omaan kehoon ja havainnontikyvyn vahvistamiseeni
– Harjoituksia jotka edistävät oman kehon kehotietoisuutta, emotioiden havainnointia ja yhteyttä muihin
– Kokemuksien jakamista pienryhmissä

Yhteensä 180 tuntia lähiopetusta.

Harjoittelu ja omat opinnot koulutusjaksojen välillä:

– Jokainen osallistuja antaa 50 dokumentoitua ilmaista harjoitushoitoa
– Jokainen osallistuja antaa ja vastaanottaa 15 hoitoa muiden koulutukseen osallistuvien kanssa. Nämä voivat olla osa edellä mainituista 50 hoidosta.
– Jokainen osallistuja antaa 2 harjoitushoitoa opettajalle joka antaa hoidosta palautteen ( hinta 100e / hoito )
– Jokainen osallistuja vastaanottaa 3 hoitoa opettajalta ( hinta 100e / hoito)
– Annetut kotitehtävät

Yhteensä 100 tuntia itseopiskelua.

Koulutus on jaettu viiteen osioon, jotka kukin kestävät 3-5 päivää. Kolmen päivän jakso maksaa 510€/kerta, neljän päivän jaksot maksavat 680€ /kerta ja viiden päivän koulutusjaksot 800€/ kerta. Voit tulla mukaan myös vain ensimmäiseen koulutusosioon ja päättää sen jälkeen haluatko osallistua koko koulutukseen.

  1. 5-9.12.2018 5 PÄIVÄÄ