Kouluttajat
Pragita ja Sudeva: Olemme kulkeneet syvähengityksen, tantran, musiikin ja meditaation tiellä yli 30 vuotta tiennäyttäjänämme intialainen mystikko Osho. Tämän itsetuntemusmatkan myötä olemme jo toistakymmentä vuotta jakaneet kokemustamme syvähengitys- ja tantrakursseilla myös muille. Olemme eläneet 18 vuotta uusioperhe-elämää ja ihmissuhdekoulua toistemme kanssa. Musiikki, Sudevalla pianon soitto ja Pragitalla laulu, sekä näihin liittyvät opetustyöt, ovat myös tärkeä osa elämäämme.
Dwari on työskennellyt terapeuttina yli 30 vuotta. Hänen erityisalueitaan ovat mm. perhekonstellaatio-, syvähengitys-, trauma-, primaali-, tantra- ja energiatyöskentely. Tavattuaan Oshon 1977 hän yhdisti työhönsä meditaation. Hän toimii kouluttajana kansainvälisessä hengitystapeuttikoulutuksessa Italiassa ja työskentelee kansainvälisissä terapiainstituuteissa ympäri maailmaa. Hänen työskentelynsä ihmisten kanssa keskittyy sisäiseen muuttumiseen ja kokonaisvaltaiseen paranemiseen. Voit tutustua siihen syvemmin hänen sivuillaan: www.dwari-lifeskills.net.
Chintan oli yksi Craniosacral Resonancen perustajista vuonna 2001. Sen jälkeen hän on vetänyt kansainvälisiä Craniosacral Resonance -seminaareja ja -koulutuksia. Hän tarjoaa yksilöllisiä Craniosacral Resonance -hoitoja ja johtaa Craniosacral Resonance -koulutuksia Euroopassa, Taiwanissa ja Kiinassa. Hän on tunnettu hoitojensa hyvästä laadusta ja asiakkaidensa syvästä ja hienovaraisesta ymmärtämisestä. Voit lukea lisää sivuilta http://ran-silentium.si/en/
Hän valmistui psykologian maisteriksi Münchenin Yliopistosta ja on työskennellyt ihmisten kanssa terapeuttisesti lähes 30 vuotta. Matkallaan hän on opiskellut jatkuvasti uusia metodeja kuten syväkudoshierontaa, Neo-Reichan hengitystyötä, psyykkistä hierontaa, Male-Female energiatyötä ja trauman parantamista (Trauma Healing, SE). Hän on kouluttanut satoja harjoittajia ympäri maailmaa työskentelemään ihmisten kanssa meditaatiivisesta rakkauden tilasta käsin. Kahden kuukauden ajan hän koordinoi Osho terapeutti koulutus ohjelmaa Kansainvälisessä Osho meditaatiokeskuksessa Intiassa. Joka vuosi hän matkustaa Euroopassa, Aasiassa sekä Keski- ja Etelä-Amerikassa tajoten erilaisia kursseja ja harjoitus ohjelmia.
Svagito on julkaissut kolme kirjaa: “The Roots of Love, A guide to Family Constellation: Understanding the ties that bind us and the path to freedom” ja “The Zen Way of Counseling: A Meditative Approach to Working with People.” Hänen uusin kirjansa on nimeltään “Osho Therapy”. Kirjoja on käännetty yhdeksälle kielelle. Voit lukea lisää myös vierailemmalla Svagiton nettisivuilla: www.family-constellation.net.
Prem Shunyo on kotoisin Lontoosta ja hän matkusti Intiaan seitsemänkymmentäluvulla. Hänen koulutuksensa tietoisuuteen alkoi samalla kun hän asui neljätoista vuotta Oshon lähellä, osana hänen kotiaan.
Shunyo on harjoittanut Oshon meditaatioita yli kolmekymmentäviisi vuotta. Ja nyt hän jakaa kokemustaan vetämällä meditaatiokursseja ja ryhmiä naisille, samalla kun hän matkustaa ympäri maailmaan. Hän vetää myös koulutuksia ihmisille, jotka haluavat opettaa meditaatiota muille.
Musiikki, tanssi ja juhlat ovat tärkeä osa Shunyon työtä, ja tämä yhdistettynä hänen intuitiiviseen sydämelliseen työskentelytapaansa antaa osallistujille mahdollisuuden koskettaa erittäin syvää rauhan ja hiljaisuuden tasoa.
Hänen kirjansa: “Diamond days with Osho” on käännetty kahdeksalle kielelle.
Lisää Shunyosta ja Veet Marcosta
Veet Marco muusikko ja tuntemattoman etsijä, tuli vuonna 1979 valaistun mestarinOshon oppilaaksi ja on siitä lähtien kokeillut meditaatioon käytettyjä ääniä ja musiikkia.
Vuodesta 1995 hän on soittanut live-tapahtumissa ja kasvuryhmissä ympäri maailmaa. Hän on säveltänyt monia meditaatio-CD-levyjä, jotka ovat saatavilla tällä sivustolla. Nämä meditaatiot ovat muinaisiatantrisen vapautumisen tekniikoita.
Voit lukea lisää www.meditantra.com