- 0404/03/2022
Paritantra 2
Elontuli KurssikeskusMerkniementie 94, 09120 Karjalohja (Lohja)Paritantra 2:lla syvennämme ymmärrystämme kehon energiakeskuksista eli chakroista sekä tantrisesta energiakierrosta.
Pareille suunnatuille kursseille otamme vain pariskuntia.
Paritantrakurssit on luotu tuomaan uutta näkemystä, iloa, nautintoa ja syvempää kohtaamista parisuhteeseen, leikkimielisyyttä unohtamatta. Parina ja perheenä eläminen tuo esille monenlaisia haasteita. Elämän intensiivisyys ja rajattomat mahdollisuudet ajavat meitä helposti eri suuntiin. Myös alun huumaan paritantra antaa ihania eväitä syventää suhdetta.
Kurssilla luomme rakastavan ja tukea antavan ilmapiirin, jossa parit voivat rentoutua ja löytää uudenlaisen yhteyden. Löydämme uusia eväitä kumppanimme kohtaamiseen ja intiimiin elämään. Meille tantra on kehon nautintoa, rentoutumista ja herkistymistä monilla eri tavoilla ilman paineita ja vaatimuksia.
Tantristen harjoitusten avulla opimme hyväksymään itseämme sellaisena kuin olemme, tuntevina ja seksuaalisina ihmisinä. Opimme rakastamaan ja kuuntelemaan omaa kehoamme. Tantra auttaa meitä nauttimaan itsestämme ja omasta energiastamme ja sen myötä myös kumppanistamme. Voimme saada tantran metodeista uutta ymmärrystä, nautintoa ja hyväksyntää arkeen ja parisuhteeseemme.
Kurssilla
– löydämme uudenlaisen yhteyden kumppaniimme
– löydämme kykyä syvästi ravitsevaan intimiyteen
– käytämme hengitystä energisoimaan ja voimaannuttamaan elämäämme
– kuljemme kohti kehon ekstaasia
– haemme terveitä rajoja ja hyvää kommunikaatiotaKurssin vetäjät Pragita ja Sudeva
Lisää tietoa kurssin vetäjistä (Sudeva ja Pragita) löydät kohdasta kouluttajat.
Hinta ja ilmoittautuminen
Katso ilmoittautumisohjeet kohdasta ilmoittautuminen.
Kurssin hinta täysihoidolla 360€/hlö. Voit maksaa kurssin myös kahdessa erässä, ensimmäinen erä on 150€/hlö.
Parit jotka ovat käyneet kakkoskurssin, voivat tulla kertaamaan täysihoidon hinnalla 200e/ hlö. Ilmoittakaa, mikäli olette kiinnostuneet tästä vaihtoehdosta.
Rahasta kiinni? Jos sinulla on pulaa rahasta ja silti todella haluat mukaan, ole yhteydessä meihin. Voimme sopia yksilöllisestä maksujärjestelystä.
JOS KIINNOSTUTTE MAHDOLLISUUDESTA TULLA MUKAAN, OTTAKAA ROHKEASTI YHTEYTTÄ !!
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Pragita 050 5575563, Sudeva 050 5834473, elontuli@elontuli.fi
Lämpimästi tervetuloa mukaan !!
- 0505/03/2022

- 0606/03/2022

- 1818/03/2022
Mindfulness-retriitti Antti Wihurin kanssa
Antti-Juhani Wihurin ohjaama hiljainen mindfulness-retriitti antaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä, nähdä olennainen ja löytää voimavarasi. Se on hyvä tilaisuus uusiutua ja vahvistaa mindfulness-harjoitteluasi. Retriitti soveltuu jokaiselle, joka on kiinnostunut hyvinvoinnistaan ja elämänsä laadusta.
• Kaipaatko elämääsi tilaa hengittää, rentoutua ja uudistua?
• Haluatko vahvistaa kykyäsi nauttia elämästä täysipainoisesti?
• Tahdotko syventää ja monipuolistaa mindfulness-harjoitteluasi?Hiljainen mindfulness-retriitti antaa sinulle mahdollisuuden kaikkeen tähän. Hiljaisuudessa voit löytää parhaat voimavarat itsestäsi. Elimistömme ja mielemme voivat uusiutua ja löytää luonnollisen tasapainonsa. Retriitin aikana voimme myös tutustua tavallista syvemmin oman mielemme toimintaan sekä tunnistaa ajatus- ja tunnemalleja. Voimme silloin päästää irti siitä, mikä ehkä vielä estää parasta tulemaan esiin meissä.
Retriitin ohjelma koostuu ohjatuista harjoitushetkistä sekä hiljaisista meditaatio-osioista. Mindfulness-harjoituksista käytämme istumameditaatiota, kehomeditaatiota, kävelymeditaatiota sekä yksinkertaista joogaa, joka ei vaadi aiempaa kokemusta. Aikaa on myös omalle harjoittamiselle ja luonnosta nauttimiselle. Elontulen kurssikeskuksen kaunis ympäristö antaa hyvät puitteet hiljentymiselle ja katseen suuntaamiselle sisäänpäin.
Retriitti soveltuu sekä kokeneille meditoijille että harjoitteluaan vasta aloitteleville. On hyvä, jos olet hieman tutustunut mindfulness-, vipassana- tai zen-meditaatioon, tai johonkin vastaavaan meditaatiomenetelmään, mutta se ei ole välttämätöntä retriittiin osallistumiseksi. Retriitin aikana voit halutessasi varata keskusteluajan ohjaajan kanssa, jos haluat keskustella kokemuksestasi tai harjoituksestasi.
Retriitin ohjaaja
Retriitin ohjaa Antti-Juhani Wihuri, mindfulnessohjaaja CFM. Hänellä on lähes 30 vuoden kokemus eri meditaatiomenetelmistä sekä pitkä kokemus meditaation ohjaamisesta. Hän osallistuu säännöllisesti myös pidempiin hiljaisiin meditaatioretriitteihin.Hinta
Retriitin hinta sisältäen ruuan ja majoituksen: viimeistään 11.2.2022 ilmoittautuville 410e.
Sen jälkeen ilmoittautuville retriitin hinta on 445e.
”Kaveri mukaan” -alennus yhdessä osallistuville, hinta 385e/henkilö (mainitse kaverin nimi ilmoittautuessasi).Osallistujamäärä on rajattu ja retriitti toteutetaan tavallista pienemmällä ryhmällä, mikäli koronatilanne sitä vielä keväällä vaatisi. Yöpyminen Elontulen kurssikeskuksessa on 2-3 hengen huoneissa. Yöpyminen sisältyy retriitin hintaan eikä sitä tarvitse varata erikseen. Omat lakanat mukaan.
Retriitin aikataulu
Retriitti alkaa perjantaina klo 18:00 ja päättyy sunnuntaina klo 16:00.Lisätiedot ja ilmoittautuminen
www.mindatwork.fi
antti-juhani.wihuri@mindatwork.fi
+ 358 400 300842 - 1919/03/2022

+ 358 400 300842